maanantai 10. joulukuuta 2012

Eetu Sillanpää (12/2012): "Houkutteleeko kuva lukemaan juttua?"


Utaimen 12/2012 kuvat arvioi Pohjalaisen valokuvaaja Eetu Sillanpää:

Kiitokset, että sain olla arvioimassa lehteänne. Oli mielenkiintoinen kokemus, kuvien taso oli aika vaihteleva. Olen aika suorapuheinen, kuten varoitin. Mielestäni parempi sanoa lyhyesti ja suoraan, kuin kaarrella ja jättää sanoma epäselväksi. Toivon sydämestäni, ettei kukaan pahoita mieltään ja että uskallan liikkua Tampereen kaduilla myös kello 21:n jälkeen :)

Tässä kommentit ranskalaisilla viivoilla, kuten sovittiin:

KANSI:

-Selkeän yksinkertainen, epäterävyys toimii hienosti, samoin huskyn sininen silmä ja köyden sinertävä sävy. Iso miinus naisen asennosta ja ilmeestä, tulee poseerattu ja lavastettu tunne.

SIVU 2

-Mikä on kuvan sanoma, mitä se kertoo ? Houkutteleeko lukemaan juttua? Ei taatusti ! Tyypillinen "kun en muuta keksinyt" kuva. Parempi jättää muistikortille kuin laittaa lehteen.

SIVU 3

-Sama pätee myös tähän kuvaan. Onko Pirkkalan vetovoimaa pöydän takana istuva mies ? Haastatellun kuva on hyvä olla jutussa mutta tällaisena ei toimi. Lehtikuvan pitäisi aina kertoa tarina, jos se ei sitä tee, sen paikka ei ole lehdessä. Kuvitusta pitää miettiä etukäteen, millä kerrotaan Pirkkalan vetovoimasta. Varmasti aivan jollain muulla, kuin tällä kuvalla.

SIVU 4-5

- Hyvä pääkuva, toimiva ja rauhallinnen tunnnelma. Mutta minne katse osuu kuvassa ? "Elviksen". alttaritaulun ja kukkamaljakon väliin, ei artistiin. Vähän menee ohi...Hieman väljempi ja aavistuksen erilainen rajaus olisi autanut asiaa. Samalla saatu yleisöä mukaan. Erillinen "vakiokuva" yleisöstä ei toimi. Silhuetti kuva artistista on hyvä mutta noin isona vie liikaa huomiota pääkuvalta, huuto ei kuuulu, jos kaikki huutaa. Kuitenkin kokonaisuutena melko hyvä, näkyy, että on mietitty ja yritetty.

SIVU 6

- Samoilla lauteilla reppari. Välittyykö kuvista saunomisen tunnelma ? Ei välity ! Eikä se, että samoilla lauteilla on lääkäreitä ja päihdekuntoutujia. Pukuhuoneen tungoskuvassa on ideaa kuvata se ikkunan läpi mutta lopputulos ei toimi. Mihin katse kiinnittyy ensinmäisenä ? Tungokseen pukuhuoneessa, ei vaan WC:n oveen. Hyvät ainekset kunnon kuvareppariin hukattu kokonaan.

SIVU 7

- Loistavan yksinkertainen, pelkistetty toteutus. Todella hieno !

Sivu 8-9 ja 10-11

- Aloituskuva toimii kohtalaisesti, etenkin otsikon takia. Herättää kysymyksen, mitä tulossa, houkuttelee lukemaan juttun. Mutta sisäsivut pienoinen pettymys. Selkeä kerronnallinen pääkuva puuuttuu. Juttu tarvitsisi kuvan, mikä kertoisi heti, mistä kyse. Aloitusaukeama ei sitä tee mutta herättää mielenkiinnon. Alalaidan luistelijoiden jalat eivät toimi, idea hyvä muttei vaan toimi. Yksityiskohta kuvat hyviä. Kunnnon pääkuvalla olisi saatu hieno kuvareppari aikaan mutta sen puuttumin vesittää koko kerronnan, valitettavasti.

SIVU 12

-Mediayrittäjä jutun kuva kaunis, yksinkertainen ja hyvin sommmiteltu. Mutta kertooko se mediayrittäjän työstä ? Miksi ihmeessä kuvataan pöydä takana istuvia ihmisiä ? Miksi ei kuvata elämää, työtä, iloa, surua, miksi ei kerrota kuvilla tarinoita ?

-Kiertohaastattelu kuvat hyvää "normaalitasoa", ei herätä intohimoja eikä suuria tunteita mutta toimii tuolllaisessa yhteydessä.

Sivu 13

-Superliivit jutun kuva toimii, tarpeeksi tiukkaan rajattu, yksinkertaisen selkeä kuva. Jos olisi käytetty isommalla, olisi kannattanut miettiä rajausta missä katunäkymää, Tamperetta, olisi näkynnyt enemmän. Mutta tässä koossa toimii hyvin.

-Itsenäisyysjutun kuvitus aivan loistava, todella hieno, nostan hattua !  Siinä on tarina, laittaa ajatuksia liikkeelle. Mielettömän hieno oivallus !!!

SIVU 14

-Vapaus valehtelemalla jutun kuvitus toimii myös. Vaikea aihe kuvittaa mutta tämä ratkaisu toimii melko hyvin. Yleensä vastustan tekstin upottamista kuvaan. mutta poikkeus vahvistaa säännön, tässä se toimii.

Sivu 15

- työllistymis jutun kuva myös todella hieno. Pysähdyttää ja pakotttaa lukemaan ainakin, mistä on kysymys. Hieno idea, hieno toteutus !

SIVU 16

-Hieno pääkuva koirasta ja naisesta. Kuvassa tunnelmaa, läheisyyttä ja ystävyyttä. Houkuttelee lukemaan juttun. Mutta alalaidan pikkukuva täysi vastakohta pääkuvalle. Ei taatusti houkuttele lukemaan juttua, eikä kerro juuri mitään. Jos parempaa vaihtoehtoa ei kakkoskuvaksi, kannattaa mennä yhdellä hyvällä kuvalla.

Sivu 17

-Hyvä kuvareppari idea torikahvilasta pilattu kuvalla, joka ei kerro juuri mitään. Kuva toimisi kakkoskuvana. Mutta juttu vaatisi selkeän, pysähdyttävän pääkuvan, joka kertoisi mistä on kyse. Ei samaa asiaa kuin teksti, vaan sen mitä sanoilla on vaikea kuvata. Jotain tunnelmasta, miljööstä......

Sivu 18

-Tyypillinen huonon hauska hevoskuva. Maailma on täynnä näitä kuvia haukottelevista hevosista, jotka näyttävät nauravan. Ja miksi nämä aina kuvataan laajakulmalla, hevonen näyttää todella luonnottoman muotoiselta, ei edes hauskalta.

Tässä nämä kommentit. Toivottavasti en ole liian suorapuheinen mutta Pohjanmaalla tavataan asiat sanoa suoraan....

Kuvista yleensä, tekninen taso on hyvää. Mutta kerronta on alkeellista, tai sitä ei ole juuri lainkaan. Toivottavasti saa opiskelijat miettimään sitä, että kysed on tarinan kertomisesta. Ilman tarinaa kuvalla ei ole merkitystä. Tai ainakaan sen paikka ei ole lehden sivullla.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Mari Paalosalo-Jussinmäki (12/2012): "Mene suoraan asiaan"


Utaimen 12/2012 arvioi Olivian päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäki:

Yleistä

Lehden rakenne on aika monimutkainen. Osioita on paljon eivätkä niiden nimet ole erityisen yksiselitteisiä. Lukijalle niiden merkitys on vähäinen ja sekoittavakin, mutta onko jaottelusta hyötyä toimitukselle? Ellei, yksinkertaistaisin rakennetta.

Kiinnittäkää huomiota juttujen alkuihin. Nyt ne ovat liian usein löysiä ja kaartelevia.

Kuvatekstit ovat tärkeitä. Kun lukija silmäilee lehteä, hän katsoo otsikot, ingressit ja kuvatekstit. Kuvateksti voi olla se, joka saa hänet lukemaan myös varsinaisen jutun. Sitä ei siis kannata kirjoittaa huolimattomasti tai jättää kokonaan kirjoittamatta niin kuin tässä numerossa oli tehty.

Juttujen hierarkia on useimmilla sivuilla hienosti hallussa. Lukija tietää heti ensivilkaisulla, mikä on aukeaman tärkein juttu.

Kansi

Pääotsikko saisi kernaasti olla kuvan päällä. Minun makuuni otsikko on myös liian epämääräinen ja yleinen (kuka on lumen pauloissa?) eikä oikein tunnu liittyvän ingressiin. Lukija jää miettimään, mistä juttu oikeastaan kertoo.

Hyvää kannessa on se, että on luotettu yhden jutun painoon. Toimittajan työ on valintojen tekemistä.

Alaotsikoista kiinnostavin on Armeijan voi välttää huijaamalla.

Sivut 2–3

Aika tasapainoinen aukeama. Kuvat tosin ovat tylsiä eivätkä informatiivisia. Mika Hakkarainen voisi olla kuvattu missä tahansa. Olisin vienyt hänet ulos joko kotinsa pihalle tai pirkkalalaiseen maisemaan. Ennen kuvatekstin lukemista luulin häntä Pirkkalan kunnanjohtajaksi. YTHS:n jono -kuva on vähän kuin äitini kotialbumista: päät eivät ole mahtuneet kuvaan. Kyse on varmaan intimiteettisuojasta, mutta parempi ratkaisu olisi ollut vaikka jonoja tai odotusaikoja tai hoidon hintaa kuvaava grafiikka.

Kolumni/pääkirjoitus kaipaa minusta otsikkoa, mutta kyse lienee konseptista. Aihavalinta on sikäli uskalias, että lehti ilmestyy vasta itsenäisyyspäivän jälkeen. Ajatus jäi hiukan hämäräksi. Oliko tarkoitus kritisoida sitä, että me suomalaiset aina pahoitamme mielemme, vai sitä, että katsomme linnan juhlia? Näin lyhyeen tekstiin riittää yksi ajatus.

YTHS-juttuun olisin kaivannut vähän lisää informaatiota. Kuinka pitkään YTHS:ssä joutuu odottamaan hoitoa? Kunnallisella puolella maksetaan käyntien mukaan, mutta paljonko? Paljonko opiskelijoita ”pienemmillä paikkakunnilla” (pienemmillä kuin mikä, muuten?) on eli kuinka isoa joukkoa jutun lopussa esitetty uhka koskisi? Kuinka paljon opiskelijoita ylipäätätään on? Erityisesti vihlaisi ensimmäinen sitaatti: ”– Kunnallinen terveydenhuolto Tampereella toimii kuulemma paremmin kuin paikallinen YTHS, kertoo Tamkon puheenjohtaja Sofia Jalonen.” Kuulemma? Uutisjutussa tämmöiset asiat pitäisi todentaa. Miksi juttu muuten on tehty nyt? Asiasta on puhuttu pitkään, mutta onko nyt tapahtunut tai tapahtumassa jotain joka tekee siitä ajankohtaisen?

Olisin  antanut tälle jutulle enemmän tilaa, tehnyt siihen grafiikkaa ja kerännyt kunnolla tietoa. Alaikäiset saavat… -juttu ei ole erityisen yllättävä eikä kiinnostava. Sama itse asiassa sanotaan myös jutun viimeisessä lauseessa. Sinänsä juttu on kelpo uutisjuttu, siitä vain puuttuu se uutinen.

En oikein ymmärtänyt, miksi Pirkkala vetää -juttu oli tehty. Aihe on kiinnostava, mutta käytännössä koko jutun sisältö on otsikossa. Aihe olisi kaivannut syventämistä. Miksi Pirkkala kiinnostaa? Mitä asukkaiden korkea tulotaso ja koulutus kunnalle tarkoittavat? Onko tilanne aina ollut tämä vai onko Pirkkala alkanut vetää vasta viime vuosina? Käyvätkö pirkkalalaiset Tampereella töissä eli onko Pirkkalasta tullut keskiluokan nukkumalähiö? Entä mitä kehityksestä ajatellaan Kihniössä? Mika Hakkarainen edustaa jutussa tavista, mutta onkin kaupunginvaltuuston jäsen eli ei oikea tavis kuitenkaan. Hänen osuutensa lyhyessä jutussa oli kohtuuttoman suuri.

Pari huomiota graafeista: Koulutustason mittari ei aukene minulle lainkaan. Mikä VKTM-indeksi? Koska sitä ei selitetä, luvut eivät merkitse lukijalle mitään. Ja 27000 euroa vuodessa tienaava ei tunnu kovin varakkaalta: se on 2250 euroa kuukaudessa, mikä on kai vähän alle keskipalkan. Tämänkin graafin selitys on aikamoista hepreaa. Tulee vähän sellainen olo, että toimittaja ei ole itsekään ihan ymmärtänyt, mistä on kyse.

Ovatko aukeaman alaosan jutut aina samanmittaisia? Kaipaisin vähän kokovaihtelua ja kuvitusta edes yhteen juttuun. Glögilasi? Bäckman?

Otsikointi on hiukkasen lepsua. Ensikysyjä on keksitty sana, joka ei aukea. Paremmin: ”Ylioppilaslehti sai Bäckmanin aineiston” tai vastaavaa. Glögijutun otsikkoon olisin nostanut sen, että mietojen glögien myynti kasvaa. Sehän on kai ainoa muutos tuossa asiassa?

Aika moni uutispätkä alkoi alusta eikä uutisesta. Bäckman-jutussa uutinen on kai se, että YL näki aineiston, ei se että kukaan muu ei pyytänyt. Veronpalautuksissa uutinen on kai se, että maksu onnistui aamupäivän aikana eikä se, että maksutapa on muuttunut. Glögissä uutinen on kai mietojen juomien myynnin kasvu. Kesäaika-jutussa uutinen on kaiketi palvelun odotettua vilkkaampi käynnistyminen, ei aloitepalvelun avaaminen joulukuussa.

Yksinkertainen konsti uutisen ytimen havaitsemiseen on tiivistää jutun sisältö mielessään yhteen lauseeseen. Siinä on asia, jolla juttu kannattaa aloittaa.

Veronpalautusuutisessa oli päivämäärävirhe eikä Sepa-standardin mainitseminen varsinaisesti selkeyttänyt uutista.

Toimittajia harhautetaan konfliktialueilla -otsikko on niin kryptinen, etten lukisi juttua. Paremmin: Israel sensuroi toimittajia? En ole varma, koska en saanut jutusta oikein kuvaa siitä, mitä väitöskirja käsittelee. Ensimmäinen lause antaa hyvin epätarkan kuvan väitöskirjan sisällöstä: sen luettuaan luulee, että kyse on toimittajan työstä yleensä, vaikka seuraavassa kappaleessa paljastuu, että kyse on Lähi-idän konfliktialueista.

Seutulippu-uutinen oli joukon paras: selkeä, yksinkertaisesti kirjoitettu, monipuolinen. Hyvää työtä!

Näin lehti tehtiin -juttu ei visuaalisesti oikein erotu uutisista. Kehykset? Jokin muu paikka? Minusta näiden juttujen merkitys on kertoa jotain, joka kertoo jutun tekemisen syistä tai paljastaa taustoista jotain, jota lukija ei muuten saisi tietää. Nyt niin ei tapahdu. Kirjoittajan rekikokemukset ja kaakao eivät ole erityisen kiinnostavia, sori.

Sivut 4–5

Hienoa, että kuville on annettu tilaa. Pääkuva on mielestäni hieno (ehkä kattolampun olisi voinut rajata pois ja ottaa tilalle  etualan yleisöä), samoin sen vieressä oleva tumma otos. Pikkukuva yleisöstä on turha. Olisin myös halunnut nähdä Juha A. Leppäsen kasvot kunnolla.

Aukeaman kuvatekstit ovat suoraan sanottuna surkeita. Kuvateksti on hyvä tilaisuus koukuttaa lukija aiheeseen, mutta nämä tekstit ovat yhdentekeviä.

Juttu alkaa repparina, mutta muuttuu pian asiatekstiksi. (Tähän mokaan lankeaa kyllä moni ammattitoimittajakin.) En oikein saanut kiinni jutusta. Oliko tarkoitus kertoa Juha Leppäsestä (jonka nimestä jutussa on jäänyt väli-A.) vai tapahtumasta? Nyt se ei tehnyt oikein kumpaakaan. Ja jos Aron on esiintynyt viimeksi elokuussa kuten kuvateksti kertoo, onko jutun alussa kiemurteleva jono elokuulta vai Tapahtumien yöltä, josta puhutaan toisessa kappaleessa? Kuinka paljon keikkoja Aronilla on? Kuka Leppänen oikeastaan on ja miksi hän laulaa juuri Elvistä? Mitä hän tekee työkseen? Kuka on ”eräs korkea-arvoinen kirkonmies” ja miksi hänen nimeään ei voi kertoa?

Yksinkertainen vinkki jutun kirjoittamiseen: Mieti, mistä juttu kertoo ja miksi. Kerro siitä. Kirjoita kuin puhuisit ystävällesi.

Kainalojuttu täydentää hyvin pääjuttua. Kirjoittajan kannattaa miettiä kielikuviaan: ”oli selkärankaa tukea” on aika keinotekoinen ilmaisu, samoin ”näyttävä kirkko”.

Sivu 6

Pääkuvan miehen kasvojen uurteet ovat upeat. Olisin kernaasti nähnyt saunarakennuksen vähän laajemmin. Kaipasin yhteen kuvaan miljöötä. Pikkukuvan kolhot WC-kirjaimet eivät varsinaisesti luo kuvaa viihtyisästä saunasta.

Juttu alkaa napakasti, hyvä! Jo ensimmäisessä tekstijaksossa pitäisi kuitenkin kertoa, mistä on kyse. Nyt lukija ei tiedä ennen toisen jakson alkua, että puhe on päihdekuntoutujien saunasta. Toisessa virkkeessä on muuten turha pilkku: lauseilla on yhteinen lauseenjäsen mies (miksi mies eikä hän?), joten pilkkua ei tule.

Tässäkin jutussa repparimaisuus katoaa alun jälkeen. Repparia kirjoittaessasi tuo aika ja paikka esiin ainakin alussa, lopussa ja kerran siinä välissä.

Kaipasin juttuun lisää konkretiaa ja yksityiskohtia. Nyt juttu jää pintaan, lipuu ohi koskettamatta. Mistä asioista saunassa juuri sinä iltana puhuttiin? Millaisia saunojien vaikeat tai erikoiset elämät ovat? Millainen on ihmisten vinoutunut käsitys alkoholisteista?

Tuntuu, että kirjoittaja on pysytellyt etäällä aiheestaan. Ehkä hän ei ole uskaltanut kysyä henkilökohtaisia kysymyksiä tai ehkä aika on loppunut kesken. Toivottavasti se ei johdu siitä, ettei hän ole ollut kiinnostunut.

Olisin tehnyt Tapani Tumista oikeasti jutun päähenkilön. Hänen kauttaan olisi voinut kertoa saunan merkityksestä. Nyt emme saa tietää Tumista paljoakaan: hän ei perusta ahdasmielisestä ajattelusta, on käynyt saunalla toistakymmentä vuotta, pitää hyvänä sitä että saunassa istuu kaikenlaisia ihmisiä ja aikoo tulla saunaan tänäkin jouluna. Miksi hän käy siellä? Kuka hän on? Mitä sauna hänelle merkitsee?

Kirjoittaessa kannattaa muuten tarkkailla omia asenteitaan. Nyt kirjoittaja asettaa päihdekuntoutujien vastakohdaksi lääkärit ja taiteilijat. Eiköhän päihdekuntoutujienkin joukosta löydy kyseisten ammattien harjoittajia.

Sivu 7

Erinomaisesti rakennettu juttu! Alku nappaa lukijan mukaansa (tuo voisi tapahtua minulle) ja kirjoittaja laajentaa näkökulman juuri oikeassa kohdassa. Kalle kohdataan lopussa uudelleen ihan niin kuin pitääkin. Faktaboksi täydentää juttua hyvin.

Jutussa sinänsä ei ole mitään uutta, mutta se on kiinnostava eikä liian pitkä. Pari pikkuhuomiota: Jos poliisilla tai tietosuojavaltuutetulla ei ole tietoja määristä, mistä kirjoittaja tietää, että näitä rikoksia tehdään yhä enemmän? ”Se on meidän vastuullamme, jos olemme olleet huolimattomia” on huonoa suomea. Jos pikavippifirma huomaa, että velka on väärän henkilön nimissä, kuka maksaa jo otetut vipit? Se ei tästä käy ilmi.

Sivun kuva on kekseliäs, siitä plussaa.

Sivut 8–11

Ingressissä on paljon turhia sanoja (Vaatteet näkyvät kuvissakin. Ja sit ”Tämä joukkue ei koostu konkareista vaan aikuisiällä aloittaneista luistelijoista” –> Aikuisena aloittaneet luistelijat xxx – turha sanoa mitä joukkueessa EI ole) ja aika vähän informaatiota.

Juttu on oikein kelpo reppari. Vinkki: Tarkkaile kappaleiden pituuksia. Välillä kappaleet saavat olla pitkäkin, välillä on hyvä rytmittää tekstiä yhden rivin kappaleella. Ja siivoa turhat sanat. Ensimmäisessä jaksossa sellaisia ovat ainakin nämä: Eläväinen ja… joukkueen… jalanheittoihin (–> heittoihin)… aikuisiällä (–> aikuisena)… sen sijaan… puolestaan.

Varsinkin koska kyseessä on kuvareportaasi, olisin halunnut nähdä yhden laajakuvan, jossa naiset  luistelevat Kakkosaukeaman alareunan jalkakuva ei tätä tarvetta täytä. Pääkuvan valinnasta en ole varma, mutta minunhan ei pitänytkään arvioida kuvia. Kuvatekstit ovat tässäkin jutussa hukattu mahdollisuus.

Sivu 12

Kiva kuva (mutta miksi Kawata tarkastelee vinyylilevyä?), surkea kuvateksti (taas!) ja suhteellisen kryptinen otsikko.

Ensimmäinen kappale on vähän epämääräinen. Minkä alan opiskelija? Minkä alan yritys? Ei lukija tiedä Kawatasta mitään, hänelle pitää huomata kertoa kaikki.

Juttu kyllä paranee. Kirjoittaja perustelee ensimmäisessä jaksossa, miksi juttu on tehty: koska Kawata on onnistunut alallaan (mikä se sitten onkin, ilmeisesti jotain mainonnan tekemistä) opettajiensa epäilyistä huolimatta. Hyvä!

Perusasiat pitäisi kertoa selkeämmin. Jutusta ei oikein käy ilmi, mikä Cocoan alkuperäinen liikeidea oli (ilmeisesti ei-mainokset, koska Kawata vihasi mainoksia) tai miksi kysyntä hiipui tai miksi nyt menee niin hyvin että on varaa maksaa 13 ihmisen palkka.

Vinkki: ”Näytä, älä kerro” on myös featurekirjoittajan kultainen sääntö. Tässä jutussa kirjoittaja kyllä tyytyy lähinnä kertomaan. Mitä tarkoittaa että Kawata on aina yhtä hukassa videoidensa kanssa? Millaisia olivat hankalat ensimmäiset vuodet? Konkretiaa! Yksityiskohtia! Elämää!

Mietin tässäkin jutun kirjoittajan piiloasenteita. ”Cocoan mainokset poikkeavat perinteisistä mainoksista, joiden päätarkoitus on yksisuuntaisesti tiedottaa.” Aika moni mainostaja olisi perustellusti eri mieltä mainosten tarkoituksesta: tarkoitus on kai saada yleisö kiinnostumaan, kiintymään ja lopulta ostamaan. Usein se onnistuu parhaiten kertomalla tarina ja vetoamalla tunteisiin.

Jutun faktaboksi on turha. Siinä olevat asiat joko kerrotaan jutussa tai ne pitäisi kertoa jutussa (puoliksi japanilainen -mainintaa lukuun ottamatta). Ellei faktaboksiin löydy mitään uutta ihmisestä, siihen voisi laittaa jotain tietoa alasta yleensä.

Se jogurttimerkki on muuten Activia, ei Aktivia.

Katukriitikot on sanomalehtien rakastamaa gallup-höttöä, jota ilmeisesti on pakko tehdä. Tässä tapauksessa aihevalinta oli vähän hölmö: Ihmisten on vaikea kommentoida mielekkäästi jotain, jota ei ole vielä nähty. Mietin myös, että jos lehden kohderyhmää ovat 20–30-vuotiaat, kannattaako gallupiin ottaa 55-vuotias?

Sivu 13

Miksi näin? -juttu on terävä ja tuore. Hyvää työtä!

www-pätkästä en ymmärrä mitään. Ehkä se johtuu siitä, etten ole lukenut Jouko Pihan blogia, mutta epäilen konseptin toimivuutta muutenkin.

Gradu paketissa on hauska ja kiva konsepti, mutta menisin vielä pidemmälle: puristakaa gradu twiittiin eli 140 merkkiin. Miksi just 300 merkkiä?

Lämpenee jätti minut kylmäksi, koska luin lehden perjantaina eli Linnan juhlien jälkeen. Muistakaa lukija kirjoittaessanne!

Mediapeliä-kolumnista pidin kovasti. Teksti on naseva ja tarpeeksi kärjistetty toimiakseen. Kappaleiden rytmiä kannattaa miettiä, nyt kaikki kappaleet ovat pitkiä ja keskenään suunnilleen samanpituisia. Ja hyvänen aika, laittakaa nyt näihin juttuihin otsikko! Ellei se jostain syystä ole mahdollista, pitäkää edes ingressit lyhyinä. Tuo ylipitkä teksti olisi saanut minut jättämään jutun lukematta, ellen olisin ollut velvoitettu tähän.

Mitä ihmettä? -juttua en ymmärrä lainkaan. Jutussa kukaan ei väitä, että superliivit pelastavat naisen, joten en ymmärrä otsikkoa. Jutussa on muutama perustelematon väite (”kuosi, hinta ja materiaalit ovat kohdillaan”) ja paljon kuulopuheita, mutta ei mitään näkökulmaa. 

Sivu 14

Lassen kertomus on napakka ja toimii hyvin. Vähän enemmän hänestä olisi voinut kertoa, opiskelualan edes. Jaksotus on minusta tarpeeton: lyhyen tekstin lukee kyllä ilman noita versaalialoituksia. Tässäkin kirjoittajan kannattaa tarkkailla kappaleiden pituuksia ja keskinäistä rytmiä.

Itse pääjuttu alkaa lepsusti, vähän kuin kouluaine. Mene suoraan asiaan! Tilastotiedot vapautuksen syistä voi laittaa vähän myöhemmin juttuun. Tässäkin toimisi aiemmin antamani vinkki: Tiivistä juttu mielessäsi yhteen lauseeseen ja ymmärrät, mikä aiheessa on olennaista. Aloita sillä.

Pikkujuttu: Ei lyhenteitä lehtikieleen. Siis ei 90-luvun vaan 1990-luvun.

Olisiko jutun kuvituksena muuten voinut käyttää symbolikuvaa tai rakennettua kuvaa tai kuvamanipulaatiota? Valittu kuva on vain täytettä, koriste. Kuvalla olisi voinut myös kertoa jotain.

Sivu 15

Hieno kuva! Se on niin hyvä, että jätän kysymättä, miksei kuvaa ollut myös Mikaelasta. Lehden paras kuvateksti!

Ei-otsikko on aina vähän huono ratkaisu. Paremmin vaikka näin: Työkokeilu syrjii vastavalmistuneita.

Jutun aihe on runsaiden työtermiensä vuoksi hankala, mutta kirjoittaja selviää suhteellisen hyvin. Tämänkin jutun alku on vähän löysä. Mene suoraan asiaan kiertämättä kronologian kautta. Tämän jutun aihehan on se, että vastavalmistuneiden työttömien tilanne heikkenee. Se sanotaan vasta toisssa kappaleessa.

Kirjoittajan kannattaa tarkkailla verbejään: tässä jutussa on aivan liikaa passiiviverbejä.

Faktaboksiin oli jäänyt yksi ainakin minulle outo termi: onko työttömyysetuus sama kuin työttömyyskorvaus? Ehkä johonkin olisi voinut listata sanaston, joka selittäisi työelämävalmennuksen, työharjoittelun ja työkokeilun erot.

Miksi tämä juttu muuten oli Ideoissa eikä yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden Luotaimessa?

Sivu 16

Kivasti kirjoitettu juttu! Nauratti ääneen tuo ”siitä se harrastus sitten lähti” -kohta. Lämmin ja sympaattinen sivu, josta tuli hyvä mieli.

Mihin olivat unohtuneet kuvatekstit?

Pääotsikko ei oikein tunnu nivoutuvan juttuun. Se voisi kertoa mistä tahansa.

Sivu 17

Otsikon molemmat osat toimivat erikseen, mutta eivät yhdessä. Toisessa pitäisi auttaa lukijaa ymmärtämään, mistä on kysymys. Eli jos pääotsikko on ”

Hävinnyt tarjoaa kahvit”, ingressin pitäisi olla jotain ”Torikahvilan korttirinki on Tammelan äijien toinen koti”. Ingressissä muuten kannattaa yleensäkin välttää tuollaista ”tämä on” -rakennetta, koska se ei oikeastaan viittaa mihinkään.

Kuka on kuvassa? Kuvatekstissä pitäisi ehdottomasti olla miehen nimi. Ja miksi mies on kuvattu kadulla? Eivätkö heput pelaa sisätiloissa?

Jutun alku on vähän tylsä. Paremmin toimisi kohtaus, joka toisi miehet ja tilanteen lukijan päähän. Muuten teksti etenee kivasti.

Kirjoittajan kannattaa tarkkailla viittauksiaan. Esimerkiksi viimeisen kappaleen ”he aikovat istua” yrittää viitata eläkeläisiin, mutta epäonnistuu, koska edellä on kappale, jossa puhu on Virtanen. Siis ”hän” eikä ”he”.

Muistilista on erittäin kiva! Tuntui, että tuosta kyllä jokainen löytää itselleen parhaat myyjäiset. Hyvin ajateltu. Yksi pilkkuvirhe harmittaa.

Näin koin onnistuu olemaan selkeästi ajateltu. Hyvä! Kappaleiden samanpituisuudesta motkotan taas, samoin otsikon puuttumisesta. Tähänhän mahtuisi myös nosto, joka taas toisi yhden tarttumiskohdan lukijalle.

Sivu 18

Hevosen kuva on aina hyvä valinta.


maanantai 3. joulukuuta 2012

Edith Andersson (11/2012): "Olette parhaimmillanne lyhyissä jutuissa"

Palautteen Utaimen 11/2012 jutuista antoi Iltalehden uutispäällikkö Edith Andersson:

Tässä on elämänne paras palaute, ilmaiseksi.
Luin lehtenne. Se on ammattimaisesti tehty. Taitto formaatissa selkeää ja tasapainoista. Kuvankäyttö tabloidjulkaisulle tavanomaista. Aihevalinnat ovat samoin varmoja, aiheissa hajontaa, kattausta vähän kaikille. Vähän on haettu shokkiarvoa, kauneusleikkauksilla ja transvestiitillä. Kolumneissa näkyvät jo omat äänet, mediasivulla havaittavissa että kirjoittajista kasvaa vankasti toiisten medioiden tekosia jeesustelevia toimittajia.

Kokonaisuudesta jäi sellainen fiilis, että tällainen lehti voisi oikeasti olla olemassa. Oikeassa lehdessä tosin juttujen rytmitykseen olisi kiinnitetty tarkemmin huomiota, nyt tuli tasapaksu ja sitä kautta amatöörimainen fiilis. Aukema, sivu sivu, aukeama... Yhtä kaikki, tällainen voisi olla ja siinäpä se sudenkuoppa piileekin. Miksi ihmeessä nuoret virkeät ihmiset tekevät lehteä, kirjoittavat juttuja, joita jo olemassa olevat elämänrasittamat reumasormiset vihervasemmistolaiset toimittajat pystyvät neljä päivässä, ellei kankkunen ole ylitsevuotava.

Olette parhaimmillanne lyhyissä jutuissa ja palasissa. Vaikka yksikään juttu ei ole ylipitkä, pitemmissä jutuissa fokus pääsääntöisesti menee hukkaan. Juttu kauneuskirutgiasta, transusta ja masentuneesta muuttajasta kuulostaa teistä niin hyvältä idealta, että ette pysähdy miettimään, miten aiheesta saadaan juttu. Olette ihastuneita omaan ideointikykyynne, ja luulette, että aihe on juttu. Se ei ole. Aihe on aihe. Sen jälkeen tarvitaan ideointia, hylkäämistä, laatikon ulkopuolella ajattelua, hikoilemista ja vielä kerran ideointia. Se vaatii miettimistä: miksi ihmeessä kukaan lukisi tämän jutun. Itsensä haastamista: miksi minä haluan haastatella Heikki Kupia? Miksi minä en kaiva tähän ihmistä, jolle on tehty kauneusleikkaus? Miksi uskon, kun Heikki Kupi sanoo, että kauneusleikkauksia tehdään yhä enemmän`Miksi en jumalauta vaadi lukuja pöytään?

Uskaltakaa kysyä haastateltavalta, vaikka aihe olisi kuinka herkkä ja haastateltava haavoilla: mitä sinä tarkoitat tuolla? Ai miten niin sisälläs on asunu nainen, miltä se tuntuu? Ai noloja tilanteita, mitä tarkoitat? Kerro mulle, millaisia ne tilanteet oli. Useimmat lauseet sellaisinaan eivät tarkoita yhtään mitään: ai sua masensi, no mitä sitten, mitä sä sillä tarkoitat. Vaikeat kasvun vuodet, nukuttaa jo, miten sä nyt oot erilainen ku ennen muka.

Ja kun lähdette reportaasikeikalle, miettikää etukäteen, mitä haette. Jos päätätte hakea kronologisessa muodossa kirjoitetun jorinan tapahtumista ajanjaksolla x, voitte jäädä kotiin ja tehdä samaan aikaan jotain hyödyllistä, esimerkiksi silittää tai rakentaa legotaloa.

Vielä neljä asiaa: aina kun voitte välttää tutkijan haastattelua, välttäkää. Ketään ei kiinnosta.
Jos pitää haastatella keski-ikäistä miestä, kysykää itseltänne: olenko tullut alalle haastatellakseni keski-ikäistä pukumiestä, joka istuu pöydän takana ja luettelee saavutuksiaan.
Jos voitte sanoa jonkin asian suoraan, sanokaa.
Lopuksi: älkää kirjoittako ihmisten nimiä väärin. Jos ette onnistu tarkistamaan, että Onnibus-nimisen yrityksen (ei Onnibussi) toimarin nimi on Pekka Möttö (ei Möttönen), mistä voin lukijana olla varma, että olette vaivautuneet tarkistamaan mitään muitakaan faktoja raapustuksiinne? Teillä on pelkkä luotettavuutenne, ei mitään muuta. Älkää rapauttako sitä.

Hyvää joulun odotusta!

Palautteen antaja on Iltalehden uutispäällikkö. Mielipiteet ja näkökulmat ovat kirjoittajan omia, eivätkä ne edusta Iltalehden virallista kantaa.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Laura Vuoma (10/2012): "Harkitkaa radikaalimpia kokeiluja"

Utaimen 10/2012 kuvat arvioi kuvatoimisto Alma360:n kuvatoimittaja Laura Vuoma:

Lehden kansikuva on kaunis ja näyttävä,  yksinkertainen taitto toimii.


Lehden lajityyppi vaikuttaa kannen perusteella sanomalehden viikkojulkaisulta tai aikakauslehdeltä.
Kannen kuvassa ihmisen ja kaksihaaraisen varvun rinnastaminen toimii ja herättää kysymyksiä. Onko se taikavarpu, jolla etsitään malmia? Kuvassa on niin paljon tyhjää tilaa, että kansijutun noston olisi hyvin voinut taittaa myös kuvan päälle, jolloin jutun aihetta ei olisi tarvinnut etsiä muiden nostojen seasta.

Ensimmäisen aukeaman juttuaiheet ovat mielenkiintoisia, mutta aukeaman ulkoasu on puiseva. Pienten uutisten aiheista voisi helposti keksiä kuvituskuvia, esimerkiksi koululaisten inhokkiruuat, kiinan opiskelu tai poliisien tutkintapyynnöt herättävät heti ajatuksia. Kuvituskuvat keventäisivät aukeaman ilmettä ja toimisivat sisäänvetoina juttuihin. Kuvituksen tieltä voisi hyvin ottaa vaikka yhden pikku-uutisen pois, lehdessä olisi silti mielestäni riittävästi mielenkiintoisia aiheita.

Avausaukeaman iso kuvallinen juttu aukeaa kun syventyy tekstiin – kuvasta paljastuu huumoria ja kriittisyyttäkin. Kuva on hyvin uutistyyppinen; ilmiölle on haettu tavallisen elämän edustaja ja tallennettu hänet todellisessa tilanteessa. Tyyli sopii aukeaman ilmeeseen. Otsikon ja kuvan liittoa olisi voinut vielä miettiä, nyt kuva aukeaa vasta kuvatekstin myötä.

”Synkeät suunnitelmat” -jutun taitto antavaa ensivaikutelman pidemmästä henkilöjutusta tai reportaasista. Aukeaman kuva ja sen päälle sijoitettu teksti antavat olettaa, että juttu jatkuisi myös seuraaville sivuille. Kuva sinänsä on upea miljööpotretti, valon ja värin käyttö on taidokasta. Jutun uutiskärki tulee kuitenkin pienenä yllätyksenä. Jos ympäristövaikutuksia olisi halunnut korostaa henkilöä enemmän, olisi kuvakulman voinut siirtää vielä kauemmaksi ihmisestä, näyttää hänet vain pienenä osana maisemaa.

”Sorrettujen puolustaja” -jutun otsikko antaa ymmärtää, että nyt keskitytään henkilöön ja hänen aikaansaannoksiinsa. Kuva on aika uutismainen, kenties haastattelun yhteydessä otettu. Otsikon ja kuvan liitto olisi voinut olla tehokkaampi, jos kuva olisikin ollut potretti, tai Kyllösellä olisi katsekontakti kameraan. Toisaalta silloin vaarana olisi ollut Kyllösen sekoittuminen tekstin case-henkilöön Riittaan. Koska leipätekstissä puhutaan paljon keskuksesta ja sen tekemästä työstä, kuvauspaikkaa olisi voinut miettiä tarkemmin. Yhdessä kuvassa pystyy kertomaan sekä paikasta että henkilöstä paljon.

”Nestori tuli ulos kaapista” otsikko ja kuva toimivat hienosti yhteen ja jutun aloituskin pitää mielenkiinnon loistavasti yllä. Kuva on rakennetun oloinen, ja poikkeaa siten mukavasti lehden muista kuvatyypeistä. Rakennettua kuvaa olisi voinut vielä korostaa taitolla, tässä kohtaa teksti kuvan päällä olisi voinut toimia hyvin. Tällöin teksti olisi voinut olla myös huomattavasti lyhyempi.

”Silmätysten kamelikurjen kanssa” -jutun avaus on hieno, hauska ja yllättävä yhtä aikaa. Kuva on juuri oikea valinta jutun avaukseen ja isoon kokoon. Otsikko olisi voinut olla piirun verran vähemmän kirjaimellinen tulkinta kuvasta. Hienoa, että kuvareportaasille on annettu kaksi aukeamaa, kuvat saavat ansaitsemansa tilan ja lehden rakenteessa on enemmän jytyä. Kuvat ja kuvavalinnat toimivat reportaasina, näkökulmat vaihtuvat kaukaa lähelle, henkilöistä tapahtumiin ja yksityiskohtiin.

Toiseksi viimeinen Media-aukeama on sisällöltään ja taitoltaan minulle toimivin ja mielenkiintoisin lehden osio. Palstat on selkeästi mietitty ja osoitettu vinjetein. ”Gradu paketissa” -palsta on lempparini, tiivis ja mielenkiintoinen välipala. Tosin sen ulkoasussa keltaiseen palloon taitettu selitys on isompi ja näyttävämpi kuin palstan vinjetti. Vinjettejä voisikin miettiä näyttävimmiksi, kuvituksen tyyppisiksi toistuviksi elementeiksi.

”Reetta kasvoi rohkeaksi” -jutussa on upea henkilökuva joka toimii myös otsikon kanssa hienosti yhteen. Gallupjuttu toimii formaattina, mutta olisi mukava nähdä joskus erilaisia gallupkuvia! ”Rasisteille ei anneta aihetta syrjintään” -jutun kuva hämmentää, sillä se on hienosti toteutettu kuvituskuva, mutta toimisi ehkä selkeämmin ison, tutkivan jutun avauksena kuin pienemmässä uutisessa. Nyt jutun ja kuvan yhteys jää vähän hämäräksi.

Viimeisen aukeaman ”Siipi-sensei”-jutun otsikko vetää lukemaan ja kuvakin on hauska. Näkökulmaltaan ja rajaukseltaan se on kuitenkin aika saman tyyppinen kuin edellisen aukeaman henkilöjutun kuva. Kuvatyyppien lajikirjosta olisi tässä kohti voinut valita jonkun muunkin vaihtoehdon kuin miljööpotretin, sillä kaikki lehden henkilökuvat ovat samaa lajia. Siipi-sensein pää kanansiivistä muodostuvan sädekehän sisällä?

”Päivähyppyjen pyörteissä” -jutun kuva on kertakaikkisen vaikuttava, klassinen tilanteen tiivistys yhteen kuvaan. Näkökulmalla ja tekniikalla on saatu arkisesta hetkestä kiinni.

Kokonaisuutena lehti on mielenkiintoinen paketti ja visuaalisesti hallittu kokonaisuus. Rakenne on pysynyt jotakuinkin samana viime vuodesta, jolloin lehteä viimeksi luin. Säännöllisesti ilmestyvän lehden rakenteen tulee toki olla toistuva, jotta lukijat tunnistavat juttutyypit. Pieniä uudistuksia tai radikaalimpiakin kokeiluja voisi silti harkita?

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Pasi Koivumaa (10/2012): "Kronologinen eteneminen hallitsee"

Utaimen 10/2012 arvioi sanomalehti Karjalaisen päätoimittaja Pasi Koivumaa:

Kansikuva on todella hieno. Se on otettu upeasta kuvakulmasta, ja edessä oleva varpu sekä taivaan pilvet tuovat siihen puhuttelevaa symboliikkaa. Pääjutun otsikko ei ole yhtä koukuttava; olisin kaivannut siihen konkreettisuutta ja uutiskärkeä käyttämällä kaivos-sanaa. Karsastan vähän tuota ratkaisuanne sijoittaa otsikko ja ingressi ylös. Mielestäni kannessa pitäisi olla otsikko, jossa on potkua ja joka houkuttelee yhtä paljon kuin kuva. Otsikoista onnistunein on ”Tampere ei tunnu missään”; se herättää uteliaisuutta ja suorastaan pakottaa etsimään jutun ja selityksen otsikon väitteelle. Olen hieman kyllästynyt alkusoinnutettuihin otsikkoihin, kuten tässä nyt ”Sympaattista siipikarjaa”; minusta ne ovat vähän helppo ratkaisu, ja niitä näkee ihan liian paljon.

Sivun 2 kolumni suorastaan huutaa otsikkoa, joka ei näemmä moodiinne kuulu. Ingressissä kerrotaan sairaanhoitopiirin valtuuston torjuneen hallituksen esityksen, mutta hieman se jää noilla sanavalinnoilla epäselväksi. Hallituksen esitys kerrotaan kolumnin alussa, mutta valtuuston päätöstä ei kerrota. Kolumni on sinällään hyvä ja jäntevä, ja se sisältää lopussa konkreettisen, mielenkiintoisen ja hyvin perustellun ehdotuksen. En ole kirjoittajan kanssa ihan samaa mieltä siitä, että irtisanomiset ja muut säästöt eivät nimenomaan tarkoittaisi sitä, että ajatellaan ensi vuotta ja seuraavaa vuosikymmentä, mutta kolumneissa saa ja pitääkin vedellä vähän mutkia suoriksi, yksinkertaistaa ja ärsyttääkin.
Sivun 2 rattijuopumusuutinen on todellakin uutinen, ja se tuodaan hyvin esiin sekä otsikossa että heti jutun alussa. Bentsodiatsepiinit olisi voinut suomentaa. Minunkin piti googlata se, jotta ymmärsin, että kyse on rauhoittavista lääkkeistä.

Sivun 2 osa-aikatyöjutussa uutinen ei ole mielestäni otsikkoon tuotu osa-aikatyön hankaluus ja työmarkkinajärjestöjen eripura, vaan se konkreettisempi uutinen, että päivähoitomaksujen kehno porrastus on esteenä osa-aikaistamisratkaisuille. Jutun alussa kerrotaan Kataisen ehdottaneen osa-aikatyötä, mutta olisin kaivannut, että tämä ehdotuksen sisältö kerrotaan laveammin. Missä Katainen tämän ehdotuksensa teki ja miten hän sitä perusteli?

Sivun 2 ja 3 Uutisputki-palstan lyhyet jutut ovat kiinnostavia ja nasevasti kirjoitettuja. Niistä viimeinen sisältää uutisen, jonka olisin toivonut kirjoitettavan auki: peräti viidesosa Tampereen kolmasluokkalaisista on valinnut ensimmäiseksi vieraaksi kielekseen jonkin muun kuin englannin, ja kysymys kuuluu, mitä kieliä he ovat englannin sijaan valinneet. Tuskinpa sentään kiinaa.

Yleispäteväksi ohjeeksi antaisin senkin, että aina kun käytetään vierasperäisiä termejä, nyt pop uppia, ne suomennettaisiin ja selitettäisiin, mistä nimi on saanut alkunsa. Maajussi-sana sopii Utaimeen, mutta kun se oli kerran Karjalaisen otsikossa, minulle soitti mielensä pahoittaneita viljelijöitä, jotka sanoivat pitävänsä termiä halventavana, vaikka minustakin se on sympaattinen ja myönteinen nimitys.

Sivun 3 uutinen ”Tampere ei ole turisteille tuttu” on hyvin kirjoitettu uutinen. Ingressin tiivistämiseksi en nostaisi tuota Holménia siihen lähteeksi, etenkään kun hän ei ole jutussa pääosassa eikä kuvassakaan. Sitatoinnissa kannattaisi käyttää muitakin rikkaan suomen verbejä kuin ”toteaa” ja ”sanoo”.

Sivun 3 ”Näin lehti tehtiin” -palsta on erinomainen. Meillä Karjalaisessa on vähän vastaavanlainen, ja siitä on tullut paljon kiitosta. Lukijat kokevat mielenkiintoisena sen, että avaamme työtapojamme ja perustelemme niitä. Tällaiset palstat antavat lehdelle uskottavuutta.

Sivujen 4-5 kaivosjuttu on jo otsikosta alkaen voimakkaasti arvotettu: pelkkä malminetsintä nähdään pahana ja vahingollisena. Sinällään juttu on kirjoitettu hyvin ja tyylitellen, ja ihminen on kärjessä, kuten hyvässä uutisessa kuuluukin olla. Varsinainen uutinen tässä on kuitenkin se, että tieto varausilmoituksista ei mene näemmä automaattisesti maanomistajille, ja sen olisi voinut nostaa vahvemmin kärkeen. Juttu vähän vesittyy, kun sen loppulauseena on lakonisesti, että vain murto-osa malminetsintähankkeista johtaa kaivoksen perustamiseen. Se olisi pitänyt kirjoittaa enemmän auki: mitä jälkiä malminetsintä jättää ympäristöön, ja miten sitä tehdään? Kainalouutisessa kerrotaan Palmex Mining -yhtiön siirtyneen ruotsalaisomistukseen, mutta aiempaa omistajataustaa ei kerrota. Sekin olisi pitänyt kyetä selittämään, joltakin kysymällä, miksi suomalaisomisteisia kaivosyhtiötä ei juurikaan ole. 

Sivun 6 "Sorrettujen puolustaja" -jutussa esitellään sosiaaliasema Riitta-casen kautta. Koska juttu perustuu tähän yhteen tapaukseen, joka seikkaperäisesti esitellään, olisin kaivannut jonkinlaista johdantoa siihen myös ingressissä. Jutun luettavuutta olisi parantanut lohkominen pienempiin kappaleisiin, nyt ne ovat varsin pitkiä ja samanmittaisia keskenään.

Sivun 7 Nestori tuli kaapista" on hyvin tehty juttu, joka alkaa vangitsevasti. Ingressissä luvataan, että luurangon tulevaisuus on selvä, mutta lopun "palvelee tutkimusta" jää ainakin minulle epäselväksi.

Sivujen 8-11 reppari strutsinkasvattajasta on mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Ehkä toisen aukeaman kuvista olisi voinut jättää pari pois, jotta kuvat eivät syö tehossaan toisiaan. Jutun otsikko tukee kuvitusta. Jutussa on vetävä alku ja hyvä loppu, ja siihen on osattu poimia herkullisia ja hauskoja asioita, jotka saavat lukijan hyvälle tuulelle. Minua häiritsee vain yksi tyyliseikka (joka on muutamassa muussakin jutussa): käänteinen sanajärjestys sitaateissa tyyliin ”kertoo Syrjynen”. Kesätoimittajana minulle iskostettiin päähän, että suomessa on suora sanajärjestys ja että tämä käänteinen on Ruotsin-tuliaisia.

Sivun 12 ”Reetasta kasvoi rohkea” on hyvin kirjoitettu henkilökuva. Kronologinen eteneminen on yleensä vähän tylsä, mutta tässä se toimii, koska juttu alkaa vuoden 2009 hippimuisteluista. Infolaatikko on itsestään selvä, varma valinta henkilöhaastatteluun, mutta niihinkin kannattaisi löytää jotakin sellaista jujua ja tietoa, jota ei löydy jutusta.

Sivuilla 12-13 on hyviä ja mielenkiintoisia pikkupalstoja. Sivun 13 kolumni on naseva, sopivalla tavalla ilkeä, ja kun Himasen nimestä on revittävissä vain yksi vitsi, niin juuri oikea paikka sille on kolumnin loppu.

Sivun 14 henkilökuva kanansiipien mutustelijasta on hyvin tehty, mutta nyt kun mennään taas kronologisessa järjestyksessä ruokailun aloittamisesta laskun maksamiseen, tulee mieleen, että tarvitsette enemmän variaatiota juttutyyleihin. Juttu on kyllä hyvin kirjoitettu, ja sitä lukiessa tulee suorastaan nälkä. Hyvä, että haastateltava suostui vähän rujoon kuvaan, jossa hän mutustelee siipeä, kun se kerran on jutunkin pääpointti.

Sivun 15 ”Päivähyppyjen pyörteessä” on hyvä, tiivis juttu, johon on saatu tunnelmaakin. Otsikko tukee kuvaa, kuten tässä on tärkeääkin, kun kuvaaja on ollut noin kokeilevalla päällä. Teillä on muuten kaiken kaikkiaan erinomaisia kuvia lehdessä!  Näin koin -kolumnissa lytätään Sukulan uusi tv-ohjelma hyvin perustellen.

Hyvä lehti, erinomaisia kuvia ja sujuvasanaisia kirjoittajia. Muistakaa pilkut epäsuorien kysymyslauseidenkin eteen!

Pasi Koivumaa

Kirjoittaja on ollut Karjalaisen päätoimittaja vuodesta 2008 alkaen, sitä ennen hän on työskennellyt pääkirjoitustoimittajana ja politiikan toimittajana.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Pauliina Penttilä (9/2012): "Loppuhenkoset pois"

Utaimen 9/2012 arvioi Suomen Kuvalehden toimittaja Pauliina Penttilä:

Jos olisin napannut Utaimen bussilukemisiksi, olisin tyytyväinen matkaani. Lehti yllättää positiivisesti monta kertaa, ja jutut on kirjoitettu hyvin. Aiheita jää miettimään.

Verkkolehti täydentää printtiversiota hyvin, pätkät toimivat itsenäisinä mutta etenkin kannustavat lukemaan lehdestä lisää.

Kansi

Sirkuskuva kannessa herättää kiinnostuksen. Pubijuttu antaa lupauksen hauskuudesta, Santeri Valkamo puolestaan vaikuttaa loistoaiheelta. Vain kehitysvammaiset tuntuu aiheena vähän pliisulta. Osin se johtuu otsikoinnista ja hiukan kliseisestä kansinostosta. Tämäntapaiset aiheet ovat hankalia, niihin tahtoo aina tarttua sanontoja ja asenteita, jotka etäännyttävät lukijaa.
Jäin miettimään kannen kielikuvia. Voikohan painovoimalla leikkiä? Entä vannotaanko perinteisiin? Minä olisin varmaan uskonut perinteisiin ja nostanut sirkusjutun otsikoksi jotain konkreettisempaa – ingressin lauseistakin olisi riittänyt toinen, nyt sanonnoilla leikittely uhkaa kääntyä itseään vastaan.

1. aukeama

Pääkirjoitus käsitteli isoa aihetta. Se kannatti. Ei tullut ”nyt se yritti liikaa” -oloa, asia pysyi kirjoittajan otteessa.

Lukihäiriö-juttu oli selkeä ja kiinnostava. Olisin lukenut lisääkin: Miksi lukihäiriöisiä hakijoita on aiempaa enemmän? Onko myös uusissa opiskelijoissa aiempaa enemmän lukihäiriöisiä?
Pormestariasia erinomainen päivitys, ei-tamperelainenkin pysyi mukana. Sitä jäin miettimään, miksi juuri skp:n edustaja kommentoi asiaa. Ehkä sen olisi voinut sivulauseessa perustella.

Uutisputken pätkät olivat kiinnostavia, hienosti valittu! Yllätyin ja viisastuin. Olin mm. aina luullut, että sydänkohtauksiin kuollaan kuumalla ilmalla. Ovatko turkisteinit ihan totta vaiko vain kauppiaan propagandaa? Jos ne ovat totta, niin tehkää niistä juttu!

Jos jotain parantamisen varaa pitää löytää, niin tässä muutama asia: Puheloisen ehdotusta veroasiasta olisi voinut kerrata toisenkin lauseen verran, jotta se olisi palannut paremmin mieleen. Neuvolajuttu olisi kaivannut ehkä yhden lauseen kovaa konkretiaa siitä, miten elämäntavat paranivat neuvonnan ansiosta. Opettajajutussa purskahdin nauruun kohdassa ”Varsinkin erityisopettajana työskenteleminen on haitallista”. ”Elämä tappaa” -tyyli toimi tässä huumorina, mutta kannattaa muistaa, että kärjistäminen ja rankka uutistyyli voi johtaa myös ylidramatiikkaan.

Näin lehti tehtiin -pätkä oli hauska. Yleensä inhoan tämäntyyppisiä palstoja, sillä ne ovat älytöntä työnteon glorifiointia. Nyt pystyin samastumaan kirjoittajan vastentahoisuuteen.

Avioituminen ulkomaalaisten kanssa oli kiinnostava teksti, jossa oli paljon asiaa. Jutun kärkeä jäin miettimään. Minut jutussa yllätti lähinnä se tieto, että puolisot työllistyvät niin hyvin. Olisiko sen voinut nostaa kärkeen? Johtui varmaan myös aukeaman muista jutuista, että olisin kaivannut tiukempaa uutisalkua.

Jäin myös pohtimaan, miksi aiheesta oli tehty juttu juuri nyt. Jos jokin konteksti oli olemassa, siitä olisi voinut tehdä faktalaatikon. Sekin olisi lisännyt jutun uutismaisuutta.

2. aukeama

Ammatiltaan sotilas
oli erinomaista luettavaa. Faktaboksi sitoi sen aikaan, repparialku toimi eikä kehäloppu tuntunut päälle liimatulta. Teksti ei osoitellut, vaan totesi. Se jätti lukijan hyvällä tavalla pohtimaan Santeria ja hänen motiivejaan mutta myös koko puolustusvoimia.

Suutariotsikko ehti ärsyttää minua, mutta onneksi sille oli kate jutussa ja se ilmeni heti, kun aloitti lukemisen. Kielikuvien kanssa kannattaa olla varovainen…  Juttu itsessään oli hyvä, olisin lukenut sitä lisääkin. Esimerkiksi työllistymisluvut olisivat kiinnostaneet. Jutun loppuhenkosen olisi voinut jättää pois. Useimmilla kirjoittajilla on tapana kirjoittaa jonkinmoinen kohotus, päätelmä tai tiivistys juttunsa loppuun. Ei kannata. Lopettakaa jutut siihen, mihin ne luontevasti loppuvat. Se on se tehokkain loppu.

3. aukeama

Kehitysvammaisuus-juttu hämmensi. Aihetta olisi pitänyt vielä rajata ja miettiä, sillä se todella on laaja ja monella tavoin hankala lähestyttävä. Laatikkojutun aihe tuntui oudolta – luulin ensin, että Joonan vanhemmista toisella on jokin vamma. Joona-jutussa hämmästyin sitä, että down-lapsen saaminen tavalliseen kouluun oli ollut vaikeaa. Miten Tampere sitten on järjestänyt vammaisten lasten opetuksen? Miten se on järjestetty muualla? Entä nyt, kun erityisoppilaita integroidaan tavallisiin luokkiin? Olisin kaivannut lisää perusteluja.

Kun luin Utaimen verkkolehden vammaisuusjutun, yllätyin iloisesti: se toimi mainiosti, erinomainen pätkä! Mutta sen jälkeen olisin toivonut saavani lukea printtilehdestä lisää nimenomaan vanhemmista, jotka ovat kehitysvammaisia. On todella hankalaa käsitellä näin tiiviissä paketissa sekä lapsen että vanhemman kehitysvammaisuutta, kahta aivan erilaista tilannetta.
Vaikeaan aiheeseen tarttuminen on rohkeaa. Nyt ei pidä antaa periksi vaan jatkaa. Kun asia on jo tuttu ja aiheen rajaaminen onnistuu, seuraavasta jutusta tulee hyvä!

4.–5. aukeama

Sirkusjutussa on hyvä meno. Aihe on niin reipas, että teksti kantaa jo sen voimalla. Jos sitä haluaisi miettiä hiukan pidemmälle, voisin nostaa kärkeen ja punaiseksi langaksi yhteistyön. Yleensä sirkusta ajatellessa tulee mieleen yksilöiden taidokkuus, yhteistyö olisi siksi yllättäväkin näkökulma. Jutun olisi voinut avata kuvauksella siitä, miten Saana Leppästä kuljetetaan käsien varassa.

Reportaasista tulee tehokas, kun siinä kertoo, mitä aistii – eikä mitään muuta. Silloin kaikki tulkinnat jäävät lukijan tehtäväksi, ja silloin lukijassa syntyy tunteita.

Kannattaa miettiä, miten esimerkiksi harjoittelun päämäärätietoisuus ilmeni. Mitkä konkreettiset asiat olisivat kuvanneet sitä?

Tästäkin jutusta olisin ehdottomasti jättänyt loppuhenkosen pois.

6. aukeama

Täydellisen riimin etsijä oli lehden hauskin ylläri. Hyvä juttu herkullisesta tyypistä, tästä olisi lukenut pidemmänkin tarinan. Mutta jälleen: viimeinen lause pois!

Katukriitikot
oli gallupiksi oikein hyvä. Vastaajilla oli fiksua sanottavaa. Näiden suola on silti aina se tyyppi, jonka mielestä alle kahden tonnin tuloilla on köyhä. Yleensä sen sanoo eläkeikää lähestyvä, hyvinvoivan näköinen mies, joten tällä kertaa gallup sisälsi myös yllätyksen.

Verkkolehtiasia toimi nettijutussa paremmin kuin printissä. Printin teksti jäi hiukan ilmaan (esim. Aamulehden kanta olisi kiinnostanut) ja kuvituskuva oli turhankin rautalankaa. Netissä teksti toimi.

Leffajuttu verkkolehtien vieressä pani miettimään, olisiko pitänytkin tehdä juttu ihmisten mediakäyttäytymisestä. Se olisi kiinnostavaa.

Gradu paketissa
on hyvä keksintö, ja toteutus toimi. Lämpenee oli hauska, mutta jälkimmäisen kappaleen olisi voinut jättää pois. Luottakaa lukijoihin, kaikkea ei tarvitse selittää.

Mediapelissä
oli tärkeä aihe. Mutta eikö siitä todella ole kirjoitettu Suomessa mitään? Tätä jäin epäilemään, sillä jostain olen asiasta tai kuullut (ruotsalaisista lehdistä?). ”Kukaan ei ole kirjoittanut” -väitteiden kanssa kannattaa olla varovainen, sillä kaikki tehdyt jutut eivät löydy googlaamalla. Mutta totta, tästä asiasta olisi varmasti pitänyt kirjoittaa enemmän.

7. aukeama

Maahanmuuttajajutussa kiinnostuin niin paljon zapoteekista, että minulle olisi riittänyt hänen tarinansa. Usein onkin niin, että jutut paranevat, kun rajaa rohkeasti ja jättää jopa tehtyjä haastatteluja käyttämättä tai käyttää niitä vain taustoina. Tämä kiinnosti myös siksi, että suomalainen ihmisoikeustarkkailija Jyri Jaakkola tapettiin Oaxacassa. Oliko hänellä joku kytkös jutussa haastateltuun henkilöön?

Pubivisailuteksti oli hyvä, mutta aiheesta pitäisi tehdä iso reppari! Tämän jutun helmi oli graafi, johon kisat on koottu. Oivaltavaa ja hauskaa palvelujournalismia. Nettijuttu täydensi hyvin.

Näin koin on erinomainen teksti, jossa omia kokemuksia ja ajatuksia on osattu käyttää oikeassa mittakaavassa, niistä ei ole yritetty tehdä suurempia kuin ne ovat.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Heli Blåfield (9/2012): "Tiedän, miten suurella sydämellä lehteä tehdään"


Utaimen 9/2012 kuvapalautteen antoi tällä kertaa Etelä-Saimaan valokuvaaja Heli Blåfield:

Omista Utain-viikoista ei ole vierähtänyt kuin muutama vuosi. Siksi viime ja tänä vuonna olen lämmöllä osallistunut Utaimen arviointiin. Tiedän, miten suurella sydämellä lehteä tehdään. Jos palautteestani jää jotakin sellaista hampaankoloon, mistä haluaisitte jatkaa kanssani keskustelua, niin palautteen palautetta voi vaikka lähettää minulle sähköpostitse heli.blafield@esaimaa.fi.

On haastavaa, kun yhdellä kuvaajalla on vastuu lähes koko lehden kuvituksesta. Vaarana on, että lehden rytmistä ja ulkoasusta tule liian yksitoikkoinen. Itse törmään tähän Etelä-Saimaan viikonloppuvuoroissa, jolloin sunnuntain ja maanantain lehdissä suurin osa uutiskuvista on viikonloppukuvaajan kädenjälkeä. On siis hyvä, jos Utaimessakin suurimman osan keikoista tekevä valokuvaaja hieman ravisuttelisi omia vakiintuneita kuvakulmiaan. Tiedän, se on helpommin sanottu kuin tehty.

Yleisesti taitosta. Hyvä, ettei otsikoihin etsitä enää pipeteillä kuvista värejä. Less is more. Musta toimii yksinkertaisuudessaan hyvin.

kansi/ premi/ s.1

Aleksi Tuomolan pääkuva on asetelmaltaan mielenkiintoinen ja sopii hyvin otsikon kanssa: ”Sirkus leikkii painovoimalla”. Kaksi roikkuvaa ihmistä luovat hämähäkkimiesmäisen, yliluonnollisen vaikutelman. Se herättää lukijan mielenkiinnon tulevien sivujen osalta.

Taitollisesti kansi on vauhdikkaasta pääkuvasta huolimatta rauhallinen ja hillitty. Olisin ehkä kuitenkin taittanut sirkusjutun vinkkitekstin esimerkiksi pääkuvan ylle. Nyt se syö vahvaa kuvaa. Mutta nämä taitavat olla Utaimen tyylikirjan ohjeita, ei yksittäisten taittajien päätöksiä?

Aleksin vinkkikuva ”Joonalla on tulevaisuus” on ihan oiva. Ehkä olisin itse valinnut kuvan, jossa Joona on etualalla. Kuva on taitettu sen verran pieneen tilaan. Tai olisiko kannessa voinut toimia aiheesta viitteellisempi kuva? Joka olisi otettu esimerkiksi takaapäin? Jossa olisi silti näkynyt kyseinen kosketus?

Ella Kiviniemen ottama vinkkikuva Santeri Valkamosta toimii pienenä kuvana. Kuvassa on kaunis valo. Hymyssä on salaperäisyyttä.

s. 2-3/ ajassa

Kolumnikuvista. Vaikka Minea Koskisella onkin asiallinen katse silmissään, saanen silti sanoa, että hauska idea kolumnikuviin. Pidän rajauksesta. Ihmisen silmät ovat aina niin mielenkiintoiset!

Pidän siitä, ettei sivulle 2 ole yritetty väen väkisin luoda kuvituskuvaa esimerkiksi juttuun ”Yliopisto jättää lukihäiriöisen ilman apuvälineitä”. Väitän, että joissain toimituksissa oltaisiin saatettu sortua kuvaa, jossa esimerkiksi nuori opiskelija on kuvattuna takaapäin tietokoneen ääressä. Ymmärrätte varmaankin genren.
Tämäntyyppiset kuvituskuvat ovat turhia. Lehtikuvalla on oma tehtävänsä tarinankerronnassa. Pelkästään tekstille alisteiset kuvat saavat ainakin minut aamiaispöydässä turhautuneeksi.

Jutun ”Ulkomaalaisen kanssa avioidutaan harkiten” kuvitus on ihan ok. Pidän taustan sommittelusta. Ja selvästi Aleksi on saanut kuvattavat rennoiksi. Miettisin kuitenkin harkiten alaviiston käyttöä kuvakulmana. Nämä ovat tietenkin makuasioita. Mutta nyt kysyisin, että onko tämän tyylikeinon käyttö ollut välttämätöntä. Olisin mieluusti nähnyt parista myös kuin kuvaaja ei olisikaan ollut paikalla -henkisen kuvan. Vaikka olen omalaatuisten rajausten suuri ystävä, niin minua hieman häiritsee myös se, että Jinin käsi katkeaa ranteen kohdalta. Etenkin kun kyseessä ei ole tilanne, vaan sommiteltu henkilökuva. Ehkä pääpointtini on, että Aleksi olisi voinut mennä vielä lähemmäs. Tietysti tässä on voinut tulla vastaan lehtikuvaajan pahin vihollinen, aika.
Tai mitä jos olisi päästy pariskunnan kotiin. Olisiko se tuonut kuvaan lisää syvyyttä?

Verkkoon valitussa kuvassa ei välttämättä olla pariskunnan kotona, tämä jää hieman epäselväksi. Ollaanko jossain kerhohuoneessa? Vaikuttaa siltä, että kuva olisi otettu haastattelutilanteessa. Kuvassa on mukavan välitön tunnelma, joka syntyy muun muassa Jinin katseesta. Ehkä kuvausmiljöö jää hieman askarruttamaan.

s. 4-5/ kartalla

Ella Kiviniemen kuva Santeri Valkamosta on kiinnostava ja tunnelmaltaan riittävän erilainen kuin kannen vinkkikuva. Kun kannessa on lähikuva, toimii sisäsivun miljöökuva oivana vastaparina. Kuvassa on myös tummaa huumoria, mutta se on taiten luotu. Ehkä kuvaa olisi voinut rajata vielä himpun verran niin, että koko kuvaala olisi koostunut kivistä? Olisiko viesti ollut silloin vielä voimakkaampi? Makuasioita. Puuttuukohan kuvasta kuvateksti? Jutusta käy ilmi paikka, Kalevankankaan hautausmaa. Sitä olisin kaivannut kuvatekstiinkin. Kuvakulma yläviistosta kuvaa myös sotilaan roolia. Tässä kuvakulma on selvästi perusteltu.
Kuten tekstistä käy ilmi, ”sotilas tekee mitä käsketään”. Mietin pitkään sitä, onko hautuumaa liiankin osoitteleva. Toisaalta kuvan viesti on nyt hyvin vahva sekä graafisuudellaan että kontekstillaan. Rohkea valinta, hyvä niin. Kuvalla on vahva oma viesti.

Pidän myös Ellan ottamasta kuvasta verkossa. Pienen tytön katse kuvaa hyvin
kadettien huomiota herättävää pukeutumista. Kuvassa on kaunis valo, toisaalta hyvin
erilainen, pehmeämpi tunnelma kuin lehteen valitussa kuvassa.
Suutariopiskelijan kuvassa on mukava sommittelu. Olisin ehkä kaivannut kuvaan
enemmän syväterävyyttä, eli enemmän tilan tuntua koneiden täyttämästä hallista.
Toisaalta on hyvä, että pääkuva rikkoo miljööhenkilökuvan kaavaa, joka on herkästi
se lehden käytetyin. Nyt sivujen neljä ja viisi välillä on hyvä rytmi, kun ihmisten koot
vaihtelevat kuvissa. Kuvan vino horisontti mietityttää. Tuoko se kuvaan lisäarvoa?

s.6-7 / luotain

Aukeaman ylitse on hankalaa taittaa kuvaa. Tässä Aleksin kuva kuitenkin taitollisesti
toimii. Nyt on tosin pakko huomauttaa taasen alaviistosta kuvaamisesta, sillä se
toistuu. Mitä kuvakulmalla halutaan sanoa? Nämäkin ovat tietyllä tavalla makuasioita.
Ja itsekin olen käynyt monenlaisia suuntia läpi. On tosin hyvä, ettei tässä kuvassa
poseerata, vaan kuvataan tekemistä. Olisin ehkä laittanut sisäsivun pienemmän kuvan
kannen vinkkikuvaksi. Ehkä minua hieman häiritsee se, että kannen ja sisäsivun
kuvassa on samantyylinen sommitelma. Tavallaan tuntuu kuin pääkuvan olisi nähnyt
jo kannessa. Tekstin teesi on, miten vanhemmat pyrkivät ”tekemään vammaisuudesta
tavallista”. Mitä jos kuva olisi otettu samalta tasolta? Olisiko se muuttanut kuvasta
syntyviä mielikuvia?

Verkossa on käytetty kuvituskuvaa, jossa on hellyttävä puristus. Yksinkertaisuudessaan kuva toimii tähän aiheeseen.

s. 8-11 / näkymä

Nyt on selvästi ollut aikaa, ja se näkyy! Todella monipuolinen kuvasalkku Aleksilta.
Erilaisia kuvakulmia, on menty ihmisiä lähelle ja taitto on onnistunut. Pidän myös
siitä, että pääkuvaksi on rohkeasti valittu kyseinen kuva. Se on mielenkiintoinen.
Esimerkiksi ihmisneliö sivulla yhdeksän olisi ollut ehkä traditionaalisempi valinta,
mutta tässä on ollut rohkeaa suunnittelua.

Olisiko kuvissa voinut näkyä vielä enemmän jutussakin mainittua harjoitusten
jälkeistä aikaa? Kyytiä odottelevat tytöt, mustelmien vertailu? Kun kuville annetaan
näin paljon tilaa, voisi kuvasalkkuun kuulua myös enemmän kuvia itse lajin
ympäriltä. Tämän vuoksi sivun 10 pikkukuvissa alkaa olla jokseenkin toiston makua.
Ja kuka on venyttelevä tyttö? Olisin kaivannut kuvatekstejä.

Pidän kuitenkin siitä, että kolme pääkuvaa ovat keskenään tarpeeksi erilaisia,
vaikkakin tunnistettavasti samasta kuvasalkusta. Mielenkiinto kuviin pysyy yllä.
Kuvagalleriasta. Kannen pääkuva onkin rajattu. Hyvä, että galleriassa on alkuperäinen
kuva. Senkin rajaus toimii. Ehkä olisin aloittanut kuvagallerian nyt järjestyksessään
toisella kuvalla. Kuvagalleriaa selatessa tuli mieleen, että olisiko aihe ollut
helpommin lähestyttävä, jos kuviin olisi valinnut yhden/ parin sirkuskoululaisen
treenit. Nyt kuvissa vaihtelevien eri tyttöjen myötä reppari jää näin verkossa hieman
hajanaiseksi. Johtuen ehkä myös lajien kirjosta.

Hienoa, että kuvagalleria on olemassa, ja että kuvat saa auki myös isompikokoisina!
Tosin en aivan ymmärrä, miksi gallerian vieressä on osa kuvista päällekkäin ja eri
järjestyksessä kuin itse galleriassa. Teknisesti korjattavissa varmastikin.

s. 12-13 / media

Aleksin kuva täydellisen riimin etsijästä on hauskasti sommiteltu. Miljööhenkilökuva
toimii. Mutta ehkä kolmas poseeraava henkilökuva on jo aika paljon yhden lehden
sisälle. Olisiko kuvaan voitu hakea jokin tilanne? Olisiko Huhtalaa voinut seurata
työnsä ääressä? Pidän kuitenkin siitä, että työympäristö näkyy. Kyseessä on selvästi
kliininen tila. Huonekalut kertovat paljon musiikin tyylistä.

Elias Lahtisen ja Laura Hakaliston kuvituskuva sivulla 13 on onnistuneesti toteutettu.
Mutta onko se täysin välttämätön? Kuvituskuva kyllä konkretisoi hauskalla tavalla
aihetta.

Jutun ”Yleisö haluaa valkokankaan” kuvitus on mielestäni turha. Vaikka kuva
mielenkiintoinen onkin, ei se tämänkokoisena pääse oikeuksiinsa. Taitolliset
ongelmat, kuten ylimääräinen tila, olisi hyvä pyrkiä ratkaisemaan muutoin kuin
postimerkkikuvilla.

WWW-palsta on hauska. En muista moista omilta ajoiltani. Ja mielenkiintoinen
kolumni Maarit Alkulalta, go girl!

s. 14 / elämykset

Minea Koskisen kuvassa katse kiinnittyy lapsen hämmentyneeseen katseeseen, mikä
on toisaalta aika helppo kohde. Juttu on mielenkiintoinen, ja kyllä kuvasta lastakin
syvempää pintaa löytyy. Taustalla näkyvä kasvonaamio antaa siitä viitteen.
Kuolleiden alttari herättää kiinnostuksen. Ehkä olisin halunnut jutun luettuani nähdä
siitä lisää. Aina ei tarvitse kuvata orjallisesti haastateltuja ihmisiä. Martinez kuulostaa
kuitenkin sen verran kiinnostavalta, että jäin kaipaamaan hänen kasvojaan. Mutta
olikohan hänen kuvaaminen mahdotonta?

s. 15 / huvit

Aleksin kuvasta välittyy pubivisojen syvin olemus, olut ja pohdinta. Tampereella
asuneena voin todeta, että kaupunki on pubivisojen aatelia. Kuvassa toistuu ehkä
Aleksille tyypillinen asetelmallisuus. Omassa tyylissä ei ole mitään vikaa,
päinvastoin, se tekee kuvaajan. Ehkä viestinä kaikille lehteen kuvanneille. Luottakaa
rohkeasti omaan visioon ja tyyliinne. Tampereella opetetaan hienosti eri
julkaisutyyppeihin kuvaaminen. Kun osaa kuvata kontekstiin kuitenkin pitämällä
kiinni omasta kädenjäljestä, on jo aika pitkällä. Mielestäni vahvaa kädenjälkeä näkyi
läpi lehden. Rohkeammin vain lähelle. Kuvaajana ei ole koskaan valmis.
Graafinen muistilista pubivisoista toimii taitollisena elementtinä.

s. 16 / takakansi

Saara Sivosen takakansi on yksinkertaisuudessaan tyylikäs ja leikittelee tunnetulla I
<3 NY -teemalla. Mutta julisteen viesti jää hieman epäselväksi. Pyöräilijöille lisää
tilaa, ottakaa pyöräilijät huomioon? Kun en nyt Tampereella asu, niin voi olla että
juliste ottaa kantaan keskusteluun, josta olen tietämätön. Jokin on kuitenkin tullut
julisteen tekijän ja Tampere-rakkauden väliin. Vai onko se yksittäinen pyöräilijä?

maanantai 5. marraskuuta 2012

Pekka Holmström (8/2012): "Kansi koukuttaa ja kiinnostaa"

Utaimen (8/2012) kuvat arvioi Otavamedian valokuvaaja Pekka Holmström:

KANSI (3 kuvaa)

Kansi houkuttaa ja kiinnostaa – kombokannen kuvat ovat kiinnostavia, hyvin taitettuja ja taitavasti nähtyjä.

Kuvien vahvat oranssit elementit sitovat ne mukavasti yhteen hukkaamatta kuitenkaan yksittäisten juttujen erityisyyttä ja sävyä. Kansi toimisi hyvin myös lukulaitteissa. Mutta missä on lehden julkaisuajankohta?

Lehden numero 8 ei kerro lukijalle ilmestymisajankohdasta välttämättä mitään – harhauttaa ehkä ajattelemaan elokuuta. Jäin kaipaamaan vähintään julkaisukuukautta, mielellään myös päivämäärää. Pitäisikö tyylikirjaa muuttaa?

AJASSA (3 kuvaa)

Avausaukeama jää mielestäni vähän ”harmaaksi”. Edellisessä Utaimessa (7/2012) aukeama houkutteli paremmin tarttumaan sisältöön ja lehti sai paremman lähdön.

Alkoholismi työpaikoilla -kuvitus on varsin kelpo valokuvatoteutus tärkeästä, vaikeasta mutta kuluneesta aiheesta. Tuoretta tarkastelua pullonpohjan läpi.

Oikealla sivulla oleva henkilökuva Jaakko Mustakalliosta on hämmentävä ja kiinnostava. Kauppatieteilijä ja vihreä valtuutettu hyvin istuvassa mustassa takissa punaiset raitalapaset kaulahuivilla kyykkimässä havupuupuskassa kaupungissa. Hämmentävää ja kiinnostavaa.

Olen sopivasti pihalla tämän kuvan kanssa.

KARTALLA (2 kuvaa)

Pysäyttävä aukeama. Erinomainen ja näyttävä kuvituskuva, joka ottaa huomioon myös taiton
vaatimukset. Mustavalkoisuus toimii hyvin ja kuva on taitavasti suunniteltu ja sommiteltu.
Lisäksi kapean syväterävyyden käyttö on hallittua ja perusteltua.

Kainalojutun henkilökuva palauttaa jutun arkipäivään ja yksittäisen henkilön kokemukseen. Kuva on sympaattinen henkilökuva, joka sopii kokonaisuuteen.

LUOTAIN (2 kuvaa)
Nukkeprofiilit-­‐kuvitus luottaa kuvaideaan. Ja kantaahan idea tässä kuvassa – tästä kai ilmiössä on kirjaimellisesti kysymys. Jäin vain pohtimaan ovatko ammattimaisen huijarit niin yksilöllisiä kuin hahmot naamioiden takana tässä kuvassa? Vai onko naamioiden takana
epämääräisempiä hahmoja joilla on monet naamiot?

”Marjatta Korhosen” elämä -­‐jutun kuvitus on huolella tehty ja asiayhteyteen sopiva pastissi Michelangelon freskosta. Pohjakuvana taitaa olla julistekuva netistä – tässä toteutuksessa tuskin on tekijänoikeusongelmaa, mutta kannattaa olla tarkka kuvalainausten kanssa.

”Marjatan” elämän tonkimiseksi on tehty sen verran työtä, että luetteloinnin asemesta olisi voinut koittaa sivun infografiikan rakentamista. Tässä linkki kahteen esimerkkiin: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/sk-­‐tutki-­‐naista-­‐palveluista-­‐suomalaiset-­‐ovat-­‐ huolissaan
http://lifetuner.org/blog/archive/2012/06/25/save-­‐at-­‐least-­‐10-­‐infographic/

NÄKYMÄ (5 kuvaa)

Sympaattinen aihe ja hyvin kuvattu kuvakertomus. Hieman taitto kärsii ahtaudesta, mutta minkäs teet…

Kuvissa on mukavasti tapahtumaa sekä vaihtelua kovakoossa ja rajauksissa. Myös kuvaaminen keinovalossa ja hämärässä on onnistunut hyvin. Jatkossa voisi hyödyntää myös kuvakulmien vaihtelua. Esimerkiksi lattianpesua voisi kamera tarkkailla lattian tasolta tai pesijän näkökulmasta.

Kuvateksti pysäytti minut miettimään, tarvitaanko sitä tässä ollenkaan? Nyt yksi yksittäinen kuvateksti jää pakosta laimeaksi kun sillä kuitataan kaikki viisi kuvaa.

IDEAT (5 kuvaa)

Pääjutun kohde on Utaimen vakiokauraa. Vuosien ajan Utain on käynyt Annikin pihassa raportoimassa korttelin tapahtumista. Hienoa, että lehti jaksaa seurata pitkäjänteisesti ilmiöitä ja tapahtumia.

Jutun pääkuvaan on yhdistetty hienosti toinen haastateltavista ja miljöö. Utaimen iso sivukoko mahdollistaa mittakaavalla leikkimisen, eikä ihminen ison talon ikkunassa jää etäiseksi.

Jutun jatkokuviksi olisin etsinyt Utaimen arkistosta vanhoja kuvia. Kun seurataan, kannattaa antaa sen myös näkyä kuvissa. Mielellään olisin kurkannut myös taloon sisälle.

Mitä mieltä olette, pitäisikö/kannattaisiko/saako pääkuvan perspektiivivirheen korjata kuvankäsittelyn yhteydessä? Talon pystysuorat linjat kaatuvat pahasti koska kuva on otettu läheltä, alhaalta ja laajakulmaobjektiivilla. Sisustus-­‐ ja arkkitehtuurilehdissä perspektiivi olisi ehdottomasti oikaistu tai kuva olisi otettu erikoisobjektiivilla, jolla pystylinjojen kallistuminen olisi voitu välttää.

Pihassa seistessä aivot tekevät korjauksen automaattisesti.

Kakkosjutun henkilökuva on toimiva. Salama-­‐ (tai) keinovaloa on käytetty luontevasti.

MEDIA (8 kuvaa)

Teemu Salosen henkilökuva on harmoninen ja sympaattinen. Väriharmonia toimii ja on
mukava nähdä käsikirjoittaja kerrankin näyttelijöiden edessä. Kuvasta olisi voinut vielä koittaa versiota, jossa Salosta olisi ottanut enemmän irti seinästä, jolloin kuvan fokus olisi siirtynyt vähän enemmän Saloseen ja näyttelijöiden seinään maalatut kuvat olisivat vähän pehmentyneet. Salonen näyttää myös sen verran joviaalilta tyypiltä, että asennonkin kanssa olisi voinut vähän leikkiä. Pitäisi nähdä, olisivatko nämä ehdotukset kiinnostavia – varmaksi en tätä uskalla väittää.

Mutta…
Sinun mainoksesi –jutun kuvituksessa on menty siitä, mistä aita on matalin. Ei muita kommentteja tästä.

Aukeaman gallup-­‐kuvat toimivat hienosti. Kuvissa on kiinnostava valo, hieno tilantuntu ja henkilöt pääosassa. Ei ole ihan helppo tehtävä kuvata gallupkuvia näin hyvin saman kuvasarjan osiksi.

ELÄMYKSET (4 kuvaa)

Poolo-­‐jutun pääkuvan sommittelu on aavistuksen staattinen, mutta avaa jutun sisällön hienosti. Pääkuvassa ympäristö näkyy sen verran hyvin, että kakkoskuvaksi olisi voinut valita kuvan, jossa ollaan lähempänä pelin sykettä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Näitäkin www-­‐ galleriasta löytyy. Mitä muuten on fiksipyöräily?

Pirullisen sinnikäs –jutun kuva on täynnä herkullisia yksityiskohtia ja meininkiä. Sommittelu on kiinnostava ja tekniikka kohdillaan.

Muistilista uppoaa taitollisesti vähän Pirullisesti sinnikäs -­‐juttuun. Kestää hetki tajuta, että se on vakiopalsta.

Hyvä oivallus ja hieno pastissi lääkemainosten suosimista kuvallisista, typografisista ja
taittoratkaisuista. Tämä uppoaisi Lääkärilehden mainospintaan ongelmitta.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ville Grahn (8/2012): "Pohtikaa, mikä on uutinen"


Utaimen 8/2012 arvioi sanomalehti Keskisuomalaisen verkkoliiketoiminnan päällikkö Ville Grahn:

Kansi

En ole varma, mitä mieltä olisin ratkaisusta nostaa kanteen kolme täysin tasa-arvoista vinkkiä kuvineen. Tulee sellainen olo, ettei toimitus ole osannut arvottaa, mikä sen tekemästä sisällöstä on kiinnostavinta. Lisäksi yksikään vinkeistä ei ole erityisen konkreettinen, sellainen, joka pakottaisi ahmimaan jutun. Kahdessa ylemmässä päävinkissä on selvästi haettu verkko-otsikoinnista tuttua tapaa, jossa lukijan klikkauksia kalastellaan sillä, ettei jutusta paljasteta kaikkea. Painetussa lehdessä paine houkutella sivun kääntämiseen ei ole yhtä kova, joten olisin halunnut tietää ainakin, mikä on Timo Konttaniemen ammatti ja mikä on Annikki - ilmeisesti kommuunin nimi. Otsikon "Oikeusturva uhattuna" alla oleva selitysteksti on kielellisesti erittäin vaikeasti hahmotettavissa.

Sivut 23

Avaus: Rakenteeltaan ja kieleltään selkeä kolumni, jossa on hyvä pointti. Sinänsä tosin ymmärrän sen, miksi uutisointi keskittyy Yhdysvaltoihin: se on henkisesti lähempänä suomalaisia kuin Haiti ja sieltä on helpompi hankkia ensi käden tietoa. Hesarilla ja Ylellä on kirjeenvaihtajat Yhdysvalloissa, ei Haitissa. Tekstissä jäi kiusaamaan se, miksi HS:n ulkomaantoimituksen esimies esiintyy nimettömänä. Ja missä hän esitti perustelunsa? Kirjoittiko hän asiasta omassa lehdessään vai onko kolumnin kirjoittaja haastatellut häntä?

Vakuutuksenhakija huijaa harvoin: Kieli ja uutisen rakenne ovat hallussa, mutta onko numerotiedon nostaminen uutisen kärkeen kaikkein kiinnostavin ratkaisu? Voi olla, että asiasta on kirjoitettu muualla, mutta itselleni oli uusi tieto, että mielenterveysongelma voi estää vakuutuksen saannin tai tehdä niistä kalliimpia. Superkiinnostavalta tuntuisi jo ajatus, että vakuutusyhtiö yrittää rahastaa mielenterveysongelmaisilta enemmän henkivakuutuksesta, koska uskoo heidän tekevän itsemurhan. Itse olisin harkinnut uutiseen tämän kaltaista kärkeä, koska huijaajien määristä ei paljastunut mitään merkittävää. Jutussa jäi vaivaamaan se, että mielenterveysongelmistaan vaikenevien määriä oli kerrottu vain muutamasta yhtiöstä, vaikka jutussa oli haastateltu useiden yhtiöiden edustajia. Eikö heillä ollut lukuja? Jos ei ollut, olisiko tämän voinut kertoa jutussa? Olipa jutun kärki mikä tahansa, uutisella on sisältöön nähden pliisu otsikko. Juttuun poimituissa sitaateissa ei ole erityistä syytä, miksi ne ovat suoria sitaatteja - saman olisi voinut todeta yksinkertaisemmin epäsuoralla lainaamisella.

Alkoholismista vaietaan työpaikoilla: Todella kiinnostava uutinen! Miksei se ole otsikossa? Lisäksi olisi ollut ainesta enempäänkin: alkoholin kohtuukäyttäjistä harvempi on mukana työelämässä kuin suurkuluttajista! Juttu on kielellisesti kunnossa, mutta rakenteessa harhaillaan jonkin verran. Ensin kerrotaan kiinnostava tieto siitä, että noinkin suuri osa alkoholisteista on mukana työelämässä mutta sitten sorrutaan hetkeksi hanke- ja määrärahajargoniin. Lopussa palataan taas työssä käyvien alkoholiongelmien syihin, mikä on hyvä. Olisin kaivannut juttuun alkoholistin ja alkoholin suurkuluttajan määritelmiä. Nyt jää arvailun varaan, kuinka rappiolla jutun "alkoholisti" on. Juttu on lyhyt, mutta mielelläni olisin nähnyt siinä tutkijan lisäksi alkoholiongelmien kanssa tekemisiin joutuneen esimiehen kommentit. Kaikkein paras olisi toki ollut alkoholisti, joka kertoisi, miten hän pärjää työpaikalla päivästä toiseen. Tämä lienee kuitenkin liikaa vaadittu tämänkokoiselta jutulta. Palautteeni koskee varsinaisesti tekstiä, mutta puutun silti kuvaan. Jutun kuvituskuvassa ei ole oikein järkeä. Paitsi ettei kuvalla ole journalistista arvoa, lasin läpi katsottava huone ei oikeastaan edes näytä työpaikalta.

TaY lisää lasten terveyden tutkimusta: Oikein toimiva perusuutinen. Hyvä, että mukaan on otettu käytännön esimerkki (keliakian pikatesti) keskuksen tutkimusten tuloksista. Irtohuomiona se, että sitaattiin on poimittu pikatestin kehityksessä mukana olleen tutkijan nimi. Miksi? Yliopistoihmiset tuovat mieluusti tutkijoiden ja hankkeiden nimiä esiin, mutta tavalliselle lukijalle Markku Mäki ei sano mitään. Mielestäni sitaattiin olisi riittänyt: "Esimerkkinä tällaisista sovelluksista on keliakian pikatesti, jota nykyään saa ostettua apteekista."

Uusi City jatkaa verkossa: Sinänsä toimiva uutinen, jossa on vähän puffimainen sävy. Uutisesta on unohtunut kokonaan se, että omistajanvaihdoksen yhteydessä lähes koko Cityn toimitus päätoimittajaa myöten sai kenkää. Juttu on lyhyt, mutta siinä olisi silti voinut yrittää avata vähän City-tapauksen taustoja. Nyt aiheeseen perehtymätön lukija ei pääse kärryille siitä, miksi uusi City on perustettu. Syy oli se, että edellinen kustantaja päätti ensin lakkauttaa koko lehden tappiollisena, mutta nyt uusi omistaja alkaakin tehdä nettijulkaisua saman brändin alla. Olisiko Lavaksesta voinut yrittää puristaa irti, mikä on käytännössä "deittailutapa, jollaista Suomessa ei ole vielä nähty"? Jos hän ei olisi suostunut kertomaan, senkin olisi voinut avata jutussa. Lukija olisi ainakin nähnyt, että toimittaja on yrittänyt kysyä.

Hintojen lasku uhkaa verkkojulkaisuja: Toimiva perusuutinen. Minua jäi askarruttamaan, perustuuko väite verkkomainosten hintojen laskemisesta Cometin tutkimukseen vai oliko se toimittajan oma heitto. Jutussa olisi voitu mainita muutama esimerkki itsenäisistä verkkojulkaisuista. Nyt jäi epäselväksi, millaisista sivustoista käytännössä puhutaan.

Rantaväylän tunneli saamassa ensimmäiset miljoonansa: Hienosti avattu monimutkaista hallinnon päätöksentekoa lukijoille. Jos Rantaväylän tunneli sai nyt ensimmäisen kerran rahaa kaupungin budjetista, mistä sitä on tähän saakka rahoitettu? Vai ovatko nämä ylipäätään ensimmäiset rahat koko hankkeelle? Ainakin ei-tamperelaisena jäi kiinnostamaan, mihin tällainen tunneli tulisi ja mikä merkitys sillä olisi kaupungin liikenteen kannalta. Miksi tunneli halutaan rakentaa ja miksi sitä vastustetaan?

Lisää perheitä kehitysvammaisille: Ymmärrettävä uutinen, jossa on hieman hallintokieltä: "Perhehoidon uusi malli", "kustannustehokkuus", "perhehoitoyksikkö". Minua jäi kiinnostamaan, ketkä ovat perheitä, joille kehitysvammaisten hoidosta maksetaan. Menevätkö vammaiset siis kokonaan tuntemattomiin perheisiin vai maksetaanko heidän omille perheilleen siitä, että he hoitavat vammaista lasta kotonaan? Tämä jäi uutisessa epäselväksi.

Marjatan elämän luvut ovat arvioita: Pätkässä on mainio ensimmäinen kappale. Tämä lienee juttutyypin ongelma, mutta jäin kaipaamaan tietoa siitä, mihin juttuun teksti viittaa - se tosin varmaan selviää lukemalla lehteä eteenpäin. Jäi ihmetyttämään, miksi toimittaja jo etukäteen selittelee mahdollisia hutilointejaan. Eikö työ kannattaisi tehdä niin hyvin, ettei moisista tarvitsisi olla huolissaan ennen julkaisua?

Nuoret innostuivat valtuustosta vaihtelevasti: Hyvin tehty ja selkeästi kirjoitettu selvitys. Otsikkoon ei ole oikein löydetty uutista. Mielestäni uutinen olisi tässä se, että ponnisteluista huolimatta Pirkanmaalla saatiin keskimääräistä vähemmän nuoria valtuustoon, ts. nuorten houkuttelu ehdolle epäonnistui. Mikä on ingressissä mainittu "valtuusto-osuus"? Todennäköisesti keino saada ingressi rivittymään nätimmin, mutta kielellisesti sana ei ole aivan kohdallaan. Koska jutussa valtuutettujen ikä on keskeinen tekijä, haastateltujen iät olisi ollut hyvä mainita selkeästi. Mustakallion iän olisin toivonut heti kohtaan, jossa hänet esitellään. Penttilän ikää ei ole jutussa lainkaan. Hänestä puhutaan vain "nuorena". Jäin myös kaipaamaan selitystä Juupajoen nuorison poliittiselle aktiivisuudelle.

Sivut 45

Toisen luokan rikokset: Erinomainen aihe! Pääjutussa lähdetään liikkeelle taustasta, ei uutisesta. Eikö kärkeen voisi nostaa sen, millaiset rikokset poliisilta jäävät useimmiten tutkimatta? Avauslauseesta "Poliisin tehtävien tärkeysjärjestys vaihtelee alueellisesti sen mukaan, millaisia rikoksia milläkin alueella tehdään" ei saa irti mitään konkreettista. Siis tutkivatko poliisit tehokkaammin vai laiskemmin niitä rikoksia, joita omalla alueella tapahtuu paljon? Uutinen olisi tässä mielestäni myös se, ettei kukaan edes tiedä, moniko rikos esitutkintaan vanhentuu, koska poliisin tietojärjestelmä ei taivu tilastointiin. Eikö se ole yhteiskunnallinen epäkohta? Tietolaatikko helpottaa kivasti asian ymmärtämistä. Ingressissä on pilkkuvirhe.

Yliajo jäi selvittämättä: Mahtavaa, että aiheeseen on etsitty juttua konkretisoiva esimerkkihenkilö. Kainalojuttu on tehty niin selkeästi, etten keksi siitä mitään parannettavaa. Sen sijaan taittoratkaisua ihmettelen. Jos käytössä on henkilökuva aiheeseen oikeasti liittyvästä ihmisestä, poliisin virheen uhrista, miksi aukeama on täytetty mitäänsanomattomalla kuvituskuvalla ja laitettu ihminen pienellä sivun nurkkaan?

Sivut 67

Nukkeprofiilien musta pörssi: Mainio, ajassa kiinni oleva aihe. Juttu on hyvin kirjoitettu ja selkeästi rakennettu, joskin kaksi viimeistä virkettä olisivat jääneet pois, jos minä olisin ollut editoimassa. Ne eivät tarkoita oikeastaan mitään. Hienoa, että kainalojuttuun on nostettu esimerkkitapaus. Se helpottaa asian ymmärtämistä. Ingressissä puhutaan Sauli Niinistöstä ja Barack Obamasta, mutta itse jutussa ei mainita Obaman valeseuraajista mitään. Mihin perustuu väite Obaman valeseuraajien määrästä? Todennäköisesti sen voi laskea jollain työkalulla, mutta tämä pitäisi kertoa lukijalle. Olen aiemmin kritisoinut kuvituskuvien käyttöä. Tietotekniset aiheet ovat erittäin vaikeita kuvittaa järkevästi, joten tässä kuvituskuva on siedettävä ratkaisu - ainakin parempi kuin ruutukaappaus. Toisaalta olisiko kuvituksen voinut hoitaa infografiikalla tyyliin "heillä on eniten valeseuraajia maailmassa"? En tosin ole varma, saako tällaista tietoa mistään.

Marjatta Korhosen elämä ja tulot: Loistava näkökulma, loistava toteutus! Ajatus elämän taloudellisen kannattavuuden mittaamisesta hymyilyttää. Juttu olisi voitu julkaista sellaisenaan esimerkiksi Sunnuntaisuomalaisen kannessa. Suoraan sanoen tekisi melkein mieleni varastaa juttuidea. Pieni huomautus: tietävätkö kaikki lukijat, että Pitäjänmäki on Helsingissä? Jumalan ja Aatamin sijaan olisin mielelläni nähnyt kuvituksessa sen, miltä kuvitteellinen Marjattamme näyttää. Jutussa on kiva otsikko.

Sivut 89

Katseilta piilossa: Kiva aihevalinta. Minäkään en ollut tullut miettineeksi, miten bussit pysyvät siisteinä, ja kyllähän sellainen kiinnostaa. Juttu alkaa reportaasimaisesti mutta muuttuu tavanomaiseksi haastatteluksi. Olisin kaivannut pitkin juttua konkreettisempaa, reportaasimaista kerrontaa. Mitä siivooja käytännössä tekee? Miten hän poistaa purkan penkistä? Mitä ääniä kuuluu? Miltä haisee? Sen sijaan, että kerrotaan, miten Konttaniemi menee töiden jälkeen kotiin, olisiko häntä voitu seurata sinne? Reportaasikirjoittamisen perusohje on näytä, älä kerro. Jutussa on hienoja valokuvia.

Sivut 1011

Monta elämää nähnyt Annikki: Jutussa oletetaan, että lukijalla on melko hyvät pohjatiedot siitä, mikä on Annikki. Voi olla, että kaikki tamperelaiset tietävätkin tapauksen. Jutun rakenteessa ei ole mitään epäselvää, mutta en missään vaiheessa päässyt kärryille siitä, mitä jutulla yritetään kertoa. Otsikko antaa ymmärtää, että kyseessä olisi esittelyjuttu, ingressi vaikuttaa positiiviselta, mutta itse jutussa puhutaan lähinnä Annikin asukkaiden nykyisistä ongelmista. Olisiko pitänyt nostaa otsikko- ja ingressitasollekin se, että muutokset omistussuhteissa tuhosivat korttelin omaleimaisuuden? Annikin yhteisö vaikuttaa sinänsä kiinnostavalta, mutta juttu ei oikein imaissut minua mukaan siihen. Tietolaatikossa oleva aikajana on hyvä.

Suomi sohva kerrallaan: Näppärä tapa toteuttaa juttu. Juttu on helppo lukea ja siitä saa käsityksen, mitä sohvasurffaajat Suomesta hakevat. Mutta entä jos en tietäisi, mitä sohvasurffaaminen tarkoittaa? Jutusta jäisi luultavasti melko hämmentynyt olo. Käsitteen avaava tietolaatikko olisi paikallaan, vaikka sohvasurffaus onkin ollut paljon julkisuudessa.

Sivut 1213

Mies, joka hirtti Sepon: En ehkä pysty suhtautumaan juttuun täysin analyyttisesti, sillä olen merkittävä Salatut elämät -fani. Joka tapauksessa jutussa on tämän lehden paras otsikko ja ingressi. (Otsikon ymmärtäminen tosin vaatii tietoa siitä, kuka on Seppo, mutta eivätkö kaikki tiedä?) Ingressi suorastaan pakottaa lukemaan. Itse haastattelukin on hyvä ja selkeä. Tekstissä on muutamia viittauksia (Isabellan tekemiset, Sepon hirttätyminen), joita ei ymmärrä, ellei ole katsonut sarjaa. Salonen on osallistunut 2000 jakson tekemiseen - montako jaksoa on yhteensä tehty? Jutun alussa mainitaan Salosen harmaa kotisohva, jossa käsikirjoitukset syntyvät. Olisiko mies voitu myös kuvata siellä eikä Salkkareiden promoseinää vasten?

Katukriitikot: Kaikin puolin ookoo ja helppolukuinen gallup. Olisiko johdannossa voinut mainita pari esimerkkiä median tämän syksyn mokista?

Villit vaalikampanjat: Hauskoja bongauksia. Palstan tila on erittäin rajallinen, mutta en olisi pannut pahakseni jonkun ehdokkaan kommentteja.

Sinun mainoksesi: Kysymys-vastaus-juttutyyppi toimii aina. Niin tässäkin.

WWW: Supon ilmestyminen Twitteriin ja heidän viestintänsä olemattomuus siellä on hyvä huomio. En oikein tajua, miksi kolme muuta twiittiä on poimittu juttuun. Mitä ne kertovat?

Gradu paketissa: Tämä on kerrassaan hieno palstaformaatti. Jos tekisin opiskelijalehteä, varastaisin juttutyypin ilman muuta.

Lämpenee: En tajunnut palstan formaattia. Oliko uutinen Teräsmiehestä todellinen BBC:n uutinen vai toimittajan oma keksintö? Miten Teräsmies liittyy toimittajien brändeihin?

Mediapeliä: Kolumni on hyvä, koska siinä esitetään mielipide. Näin ei useinkaan sanomalehtien kolumneissa ole. Paria kohtaa en ymmärtänyt. Mitä tarkoittaa käännöstyön ottaminen ilmaiseksi "välimuistin kautta"? Entä mikä on merirosvojen koodisto?

Sivut 1415

Köyhän miehen poolo: Hyvä esittely marginaalilajista, josta en ollut ennen kuullutkaan. Perusjuttu mutta hyvin tehty. Tietolaatikko säännöistä oli paikallaan.

Pirullisen sinnikäs: Selkeä juttu, en keksi mitään parannettavaa. Uutiseen oli tehty kiva rakenne: alussa oltiin tanssilattialla ja sinne palattiin vielä lopussa.

Muistilista: Tällaiset taulukot ovat helppolukuisia ja siksi aina toimivia.

Näin koin: Kiva kirjoitus tv-ohjelmasta. Vain elämää -nimen taivuttamista olisi voinut vielä pohtia. Kirjoitus varmaan houkuttelee lukijansa katsomaan Vain elämää -ohjelmaa, mikä lienee hyvä, kun ohjelma kerran kirjoittajan mielestä on hyvä.

Takakansi

Mitä julisteella halutaan sanoa? Taidan olla liian tyhmä ymmärtämään. Taitto-ohjelmassa olisi kannattanut napsauttaa tavutus pois päältä. Nyt "kuole-masta" rivittyy pahasti.

Ville Grahn
Kirjoittaja on työskennellyt sanomalehti Keskisuomalaisen verkkoliiketoiminnan päällikkönä keväästä 2012. Aiemmin hän on ollut muun muassa Sunnuntaisuomalaisen toimittajana.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Juhani Niiranen (7/2012): "Kiinnostava ensivaikutelma"

Utaimen 7/2012 kuvat arvioi Helsingin Sanomien valokuvaaja Juhani Niiranen:

Lehti luo ensi selailulla kiinnostavan vaikutelman.

Ihminen kannessa herättää mielenkiintoa ja on mielestäni hyvä että kansikuvassa yhdistyy henkilökuva ja toiminnallinen kuva. En tiedä onko nuoren kalastajan vanhempien ammatit niin kiinostavia että ne ovat kannessa, vaikka taisipa Pentti Linkolankin isä työskennellä Helsinkin yliopison biologian professorina ja kasvitieteellisen museon johtajana.

Jutun sisäsivun kuvissa vahvaa on rohkean kokoinen avauskuva. On ihan hyvä että kalastaja on siinä selkä kohti kameraa, jolloinka seuraava aukeama sitten saa avata tarinan. Olisiko löytynyt takaapäin- kuva missä olisi ollut näkyvissä jotenkin käsiä tai verkkoa? Hieman sivuviistosta? Silloin kuva olisi selkeämmin vienyt kalastusaiheeseen, vaikka olisikin ollut selkäpuolelta.. Toki tämänkin kuvan lippu kalastukesta kertoo.

Sisäaukeamalla on tosi hieno lähis kaloista jäisessä saavissa. Se tuo hyvää mittakaavavaihtelua ja vie vihdoin aiheeseen: Kalastus. Taittaja on myös hyvin laittanut kuvan reilulla koolla. Toimintakuva missä kala lentää on hyvä, perinteinen repparikuva jossa voi nähdä pientä huumoriakin: kala näyttää menevän saavista ohi. Ehkä vähiten motivoitu kuvavalinta on oikean sivun alalaidan kasvokuva, vaikka siinä kalastaja katsookin viereisessä kuvassa lentelevää kalasääskeä. Kasvothan näytettiin jo kannessa ja viereiselläkin sivulla.

Ehkä ilmevaihtelu voisi olla suurempi, silloin kuvavalinta näyttäisi paremmalta.

Henkilökohtaisesti en pidä kuvien päälle taitetuista teksteistä, vaikka sillä tässä voittaa lisää kokoa kuvalle. Järvi -sana taivaassa ei näytä mielestäni hyvältä.

Sivun kaksi revittyjä tauluja -kuva on mielstäni hieno: Siitä näkee ilkivallan ja taitto on oivallus teksin kulkiessa revityssä railossa. Juttu ja kuva muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden.

Lenin-museon kuva on todella herkullinen, draamaoppaan draivi on vahva. Taustalla Lenin-setäkin osoittaa suuntaa. Ehkä olisi voinut olla pieni kuva laulajista, millaisia kävijät olivat?

Ketkä lauloivat yhteislaulaua? Tai kuva oppaan ja ylesön vuorovaikutuksesta, olisiko sellainen ollut saatavissa?

Reilu kaupunki kuvassa on löydetty hyvin mahdollisuus kuvittaa abstrakti aihe: Missä näkyy se että Tampere on reilu kaupunki? Hienoa on se että ei ole tehty katugalluppia aiheesta

"Onko Tampere mielestäsi reilu?", vaan on etsiydytty toiminnan pariin. Eikä tutkimuspäälikkö Timo Järvensivun kuvaa todellakaan tarvita. Nollatason suoritus olisi ollut kuvittaa juttu Järvensivun henkilökuvalla. Wilson Kirwan kuvassa on voimaa ja nyt yleisökin, pienet kaupunkilaiset, näkuvät.

Viimeinen palvelus -jutun pääkuva ja taitto on hieno abstraktio mustaa ja valkoista. Otsikon sanat, ensimmäinen musta, toinen valkoinen, vievät kohti valkeutta. Pidän myös kuvan tarkennuksesta ikääkuin tämänpuoleiseen, etualan rautakisoon. Tässä taitossa otsikon toisen sanan taitto kuvan päälle mielestäni toimii, valkoista sanaa ei olisi saatu ellei sitä olisi taitettu mustan päälle. Valkoinenhan ei näkyisi valkoisella taustalla.

Huomioni kiintyi jutussa huvisevaan tuleen, olisiko ollut saatavissa tulikuva? Tuleen liukuva arkku? Siihen olisi pitänyt kysyä lupa omaisilta.

En oikein pidä opettajajutun taitosta pienellä Krematorion viereen. Juttu on kiinnostava ja henkilökuvakin sinänsä ok mutta nyt väriläiskä rikko hienon mustavalkoisen aukeaman. Taitto toiseen paikkaan ja iso kuva opettajasta vuorovaikututksessa oppilaiden kanssa olisi ollut parempi ratkaisu.

Vedetään hatusta on tosi kiinnostava kirjoitus ja kuvitukuksesta pidän todella paljon. Hahmo herättää lukijan mielenkiinnon tärkeään aiheeseen. Ja kyllä niin on että paskanpuhujat jää aina lopuksi kiinni. Sosiaalisen median voima näkyy hienosti Hesari-keississä.

Lipponen-jutun kuvituksen suuri ansio on se että ohjelmaa katsomaton lukija käsittää millaisesta pilasta oli kysymys. Vasta nyt minä ohjelmaa katsomaton ymmärsin millainen pila oli kyseessä. Tämän kuvan olisin halunnut nähdä muissakin lehdissä.

Pimeän kaupungin kuva on hieno. Koira ilahduttaa todella, ilman sitä kuva olisi liian köyhä. Tuollaisia valoteoksia kannattaa kuvata hämärän laskeutuessa, vain silloin saa valoteoksen ja ympäristön välille sopivan suhteen. Nyt ympäristö ehkä on turhan pimeä. Mutta villakoira pelastaa!

Silmukoilla somitut suhteet kuvittuu hyvin henkilökuvalla missä on myös toimintaa. Ja molemmat lapsetkin näkyy!

Takakannen juliste on kiinostava produktio. Walt Disney tekstiotsikko on hauska, parisuhteelle voi vain toivottaa onnea.

Onnittelut Utain toimitukselle hienosta ja kiinnostavasta lehdestä!http://issuu.com/utain/docs/utain_7_2012

Markku Mantila (7/2012): "Tyylikästä ja tehokasta ilmaisua"

Syksyn ensimmäisen Utaimen (7/2012) arvioi sanomalehti Kalevan päätoimittaja Markku Mantila:

1. Kansi
– Onnittelut. Kuva on hieno. Otsikossa viitataan lääkärin ja diplomi-insinöörin poikaan, siis älyyn ja lahjakkuuteen, mikä näkyy miehen huolitellussa ulkomuodossa. Ja siinä on se pieni heikkous, josta pienen pieni miinus. Kaveri ei ensisilmäilyllä näytä lainkaan kalastajalta, paremminkin Nokiasta sapattivuottaan viettävältä it-gurulta. Vanhan liiton miehenä olisin kaivannut kuvaan lisää viitteitä kalasta ja kalastuksesta.
2. Sivut 2–3
– Aukeaman parasta antia on Aapo Laakson reipas kolumni ”Kataisen puukotusyrityksestä”. Teksti juoksee hyvin, sisältö vastaa hyvin omaa käsitystäni. Lyhyeen tilaan saatu puristetuksi jäntevä ajatus.
– Tampereen vuokra-asuntosäätiöiden yhdistäminen on napakka juttu. Pari toimittajan peruserhettä on jäänyt. Kyse on takuulla isosta asiasta, mutta ei-tamperelaiselle uutisen merkitys ei avaudu. Toimittajan tulisi kyetä kirjoittamaan uutisen arvo paremmin auki. Mukaan saisi tulla vaikkapa organisaatiokaavio ja faktalaatikko, joka kertoo esimerkiksi, kuinka monesta asunnosta on kysymys ja paljostako rahasta. Ja sitten se toinen, paljon vakavampi: miksi ei ole haastateltu Tampereen kaupungin edustajaa. Miksi ei ole kaivettu sitä virastoa, lautakuntaa tai kaupungin päättävää elintä, joka on moisen päätöksen tehnyt? Varmaankin löytyisi myös dokumentaatiota, esityslistoja, muistioita ja pöytäkirjoja. Näissä jutuissa on hyvän lehtimiestavan mukaista kuulla mahdollisuuksien mukaan eri osapuolia.
3. Sivut 4–5
– Museoala joutuu pian museoon. Hyvää jutussa on, että siinä on aihetta käsitelty yleisemmin, ei vain Lenin-museon näkökulmasta, jolloin olisi tultu vaarallisen lähelle tekstimainontaa. Näin toteutettuna kainalojuttu toimii ja täydentää käsittelyä. Itse asiassa aihe on sen kokoinen, että taidanpa tarttua siihen itsekin Kalevassa lähipäivinä. Eli uutisnenä on toiminut. Otsikointi olisi saanut olla räväkämpää. Esimerkiksi: Kirjasto kelpaa, museo ei. Näinhän jutun lähteet kertovat. Ja toiseksi, kun museojutun pääkuvana on museo-opas, otsikointi voisi olla henkilöönkäyvempää: ”Yhteislaululla vetoa museoon”. Tai tuon tyyppistä. Lisäksi kannattaa harkita, sopisiko ko. jutun kirjoittamisen otteeksi minireppari paremmin. Nyt tyyli on hyvin asiallinen, joskaan ei kuivakka.
– Reilun kaupungin maineessa oleva Tampere herättää lukijassa kysymyksen, miksi juttu on tehty. Juttua lukiessa saa sen käsityksen, että kirjoittaja hiukan epäilee, liekö kaupunki lainkaan niin reilu kuin väittää. Jutun lähtö Wilson Kirwasta toki herättää kiinnostuksen, mutta pari riviä Kirwan roolista olisi saanut olla lisää. Kirjoittajan taitava kynänkäyttö tekee jutusta sujuvan. Silti istun edelleen toimistossani hieromassa ohimoitani ja kysyn itseltäni, onkohan se Tampere valehdellut olevansa reilu.
4. Sivut 6–7
– Viimeinen palvelus on TYYLIKÄS reppari, joka kelpaisi sellaisenaan mihin tahansa Suomen päivälehteen. Kirjoittaja onnistuu täydellisesti kuvatessaan krematorionhoitajan työtä. Yksityiskohta kasaan kerätyistä tekonivelistä on kiinnostava, mutta ei lainkaan epäkunnioittava. Samaan sarjaan voi lukea kuvaukset krematorion hajusta. Hyvä tyylitaju on tärkeä ominaisuus toimittajalle, tämä juttu osaltaan todistaa sen.
- Koulun mieskiintiöt on sekin huolellista työtä. Tässäkin kohtaa on kysyttävä, miksi juttu on tehty. Varsinainen uutinen miesten vähyys peruskoulun opettajina ei ole. Sukupuolikiintiöiden lopettamisesta ei ole kulunut pyöreitä vuosia, ilmeisesti mitään tutkimustakaan poistamisen vaikutuksista ei ole tehty. Enkä ole huomannut (voi tosin johtua huonosta ajan seuraamisesta), että jokin erityinen keskustelu aihepiiristä olisi menossa.
5. Sivut 8–9
– Tehokas kuva, parempi kuin kannessa. Annettu tilaa kunnolla. Vettä näkyy laajasti. Myös otsikon kikkailu toimii. Tässä on jo kalastuksen makua, vaikka verkkoa tai virveliä ei näykään. Kuva olisi täydellinen, kun veneen lattialla näkyisi sätkivä kala tai kaverin kädessä verkon pää.
4. Sivut 6–7
– Viimeinen palvelus on TYYLIKÄS reppari, joka kelpaisi sellaisenaan mihin tahansa Suomen päivälehteen. Kirjoittaja onnistuu täydellisesti kuvatessaan krematorionhoitajan työtä. Yksityiskohta kasaan kerätyistä tekonivelistä on kiinnostava, mutta ei lainkaan epäkunnioittava. Samaan sarjaan voi lukea kuvaukset krematorion hajusta. Hyvä tyylitaju on tärkeä ominaisuus toimittajalle, tämä juttu osaltaan todistaa sen.
– Koulun mieskiintiöt on sekin huolellista työtä. Tässäkin kohtaa on kysyttävä, miksi juttu on tehty. Varsinainen uutinen miesten vähyys peruskoulun opettajina ei ole. Sukupuolikiintiöiden lopettamisesta ei ole kulunut pyöreitä vuosia, ilmeisesti mitään tutkimustakaan poistamisen vaikutuksista ei ole tehty. Enkä ole huomannut (voi tosin johtua huonosta ajan seuraamisesta), että jokin erityinen keskustelu aihepiiristä olisi menossa.
5. Sivut 8–9
– Tehokas kuva, parempi kuin kannessa. Annettu tilaa kunnolla. Vettä näkyy laajasti. Myös otsikon kikkailu toimii. Tässä on jo kalastuksen makua, vaikka verkkoa tai virveliä ei näykään. Kuva olisi täydellinen, kun veneen lattialla näkyisi sätkivä kala tai kaverin kädessä verkon pää.
6. Sivut 10-11
– Oikein komeaa kuvarepparia on menty tekemään. Ja onnistuuhan se – ainakin osaksi. Tietenkin tekstille käytettävä tila on rajattu, ymmärrän sen. Silti repparin pitäisi tuottaa lukijalleen hyvän tovin aikaa vievä kokemus, jolloin sielu matkustaa aiheen mukana. Lukija näkee sielunsa silmin veneen laitaa vasten kiristyvän verkon ja sätkivän kuhan. Tekstin lähtö on ihan oikea. Koska tilaa on vähän, Mustalahti jää henkilönä ohueksi. Siitä miinusta. Ihminen on aina kiinnostava, etenkin kun luvataan tarinaa miehestä, joka on päättänyt toimia toisin kuin akateemiset vanhempansa. Pitäisi kertoa, miksi hän halusi kalastajaksi. Onko kyse ideologiasta? Onko mies erakko? Kapinallinen? Mökkihöperö? Sekopää? Ja mitä hänen lähipiirinsä moisesta ajattelee. Pyhäjärvi ei voi olla niin iso, että siitä kunnon kokoista leipää kalastajalle lohkeaa. Eli henkilö esiin isommin.
          
7. Sivut 12-13
– Virkeä aukeama, johon löydetty kiinnostavia puheenaiheita. Mediahuijaukset on aukeaman kruunu. Myös Uutisvuodon letkautuksesta käyty keskustelu on huomattu. Paloja, joista pääsee nopeasti läpi, kuten on tarkoituskin. Myös kolumni sarkastisine heittoineen on mukavaa luettavaa.

8. Sivut 14-15
– Tällä aukeamalla ei voi välttyä vaikutelmalta, että lehdentekijöillä oli puhti kateissa. Tampere on pimeä kaupunki –juttu alkaa tavalla, josta syntyy ajatus, että ”väännänpä nyt tämänkin, kun kerran Utain on saatava painoon”. Pääkuva toimii, mutta alla olevaa pienempää kuvaa on Oulun kaamokseen tottuneella hankaluuksia hahmottaa. Tämä juttu on juuri sellainen, että se vaatisi enemmän kuvia, joko pimeydestä tai niistä valoteoksista, joista kerrotaan.
– Neuletöiden uusi tuleminen sisältää vähän uutistakin. Ainakaan tämän palautteen antaja ei ole Oulussa törmännyt moisiin harrastajapiireihin. Jutussa ei ole vikaa, kuvituksessa on. Tai oikeammin tämäkin kuva on loistava, mutta se viittaa enemmänkin satujumppaan kuin neuleharrastajiin. Älkää, arvoisat lehdentekijät, unohtako otsikon ja kuvan liittoa. Kun haluatte jutussanne viestittää jotakin, kuvan ja otsikon välisen yhteyden puuttuminen tai hämäryys poistaa myös juttunne punaisen langan, jos vertaus tässä kohtaa sallitaan.